Huumeista hurjin?

RAKKAUS.

Särkyneitä sydämiä, hymyileviä huulia ja suutelevia suita. Riiteleviä rakkaita, uusia hetkiä, kauniita kokemuksia. Tunteita, sotkua, onnea, kiukkua, pelkoa, riskejä, tuskaa, perhosia vatsanpohjassa, jakamista, yhdessä seikkailua, kyynelistä kostuvia silmiä ja t-paidan rinnuksia. Äitien asettamia rajoja, siskojen valitusta, veljien painia, isien älyväläyksiä, poikaystävien pelleilyä, tyttöystävien taikoja.

Keräsin jälleen kavereita kokoon ja laitoin heidät pohtimaan rakkautta. Kuten arvata jo saattaa aiheena tällä kertaa siis rakkaus ja rakastaminen. Ihanaa pitkästä aikaa kirjoittaa yhteistyöllä!

Mitä on rakkaus? Miltä tuntuu rakkaus? Miltä tuntuu rakastaa? Voiko se loppua, mistä se alkaa? Mitä rakkauteen tarvitaan?

 En tiedä, mikä on maailman hurjin huume, kun en oo huumeisiin koskaan sekaantunut. Paitsi no jaa, onhan rakkaus. Sehän on lähes kuin huume, tulee riippuvaiseksi, olo tuntuu hyvältä kun sitä saa, kun se loppuu romuttuu kaikki ja vieroitusoireet on kaameat. Rakkaus saa ihmisen muuttumaan, tekemään valintoja, muuttamaan omaa arvojärjestystä, se saattaa saada päätä huimaavan hinnan. rakkauden olen nähnyt, kuullut ja jollain tapaa kokenutkin. Rakastanut oon, rakkaudessa oon mukana ollut, sitä olen todistanut ja tahtonut.

Rakkaus on suuri tunne, suuri osa elämää. Rakkautta on niin monenlaista. Eihän isää rakasteta samoin kuin siskoa, isovanhempaa kuin puolisoa tai sisarusta kuten omaa lasta, et rakasta äitiä kuten ystäviä tai lemmikkiä kuten tyttöystävää.

Vuosien varrella, kokemusten kasvattamana, tunteita tulkinneena rakkaus muuttuu, ihminen kokee rakkautta erilailla, se vahvistuu tai heikentyy, se korjaa tai satuttaa tai saa uuden merkityksen.

Mitä rakkauteen ja minuun tulee on paljon. On  särkyneitä sydämiä, petettyjä lupauksia ja rikottua luottamusta, on iloa ja onnea, muistoja. On salaisuuksiakin, olen suudellut, halannut ja hipsutellut rakkaankin hiuksia. Olen ollut morsiusneito, hengaillut häissä, käynyt kihlajaisissa. Kuullut kun aikuiset riitelee, ihaillut äitini ja isäpuoleni kaunista suhdetta. Olen isosisko ja ystävä, olen ollut tyttöystäväkin. Ihaillen ihmetellyt keltaisen talon naapureiden liittoa. Kuunnellut ystävien sydänsuruja, rakkaushuolia ja parisuhde ongelmia. Oon kuullut kauniit sanat. Olen haaveillut ja unelmoinut. Pelkään menettää.

Rakkaus on huonoja päiviä, intohimon hetkiä. Jakamista, rehellisyyttä, avoimuutta. Rakkaudessa ollaan ilman naamareita. Rakkaus on yhdessä oloa, unelmointia, sekkailua. Treffejä ja väittelyjä. Välittämistä, huolehtimista, auttamista. Toisen tukemista, itsensä kakkossijalle laittamista. Rakkaus on kutsumanimiä. Kusipuntti, rotta, karvasuu, prinsessa, snybä, nyyppä, äiti, sokeripala, aarre, muru tai rakas.

Rakkaus on kahden ihmisen välistä, ei sitä kukaan ulkopuolinen voi ikinä täysin ymmärtää tai kokea, ei aina edes ne kaksi tiedä mikä maagisuus heidän välillään on.

91027301-DED8-46BC-A95F-A0A653CEF7BB
©Matilda Lahti

”On muistettava, et rakkaus ei oo vaan asia mitä annetaan ja otetaan vastaan muilta ihmisiltä. Sitä otetaan ja annetaan myös itseltään”

1F48896D-D820-457A-9363-CBE387B7D64E

”Eniten rakastamani henkilö on tyttöystäväni. Rakkaus on välillä ihanaa, välillä kamalaa. Rakkaudessa on parhainta se fiilis kun oikeesti tykkää toisest ja sekin tykkää sust

”Rakkaus on aivokemiallinen ripuvuustila. Rakkaus voi loppua”

”Se, et kaikki löytää rakkauden ja voi rakastaa on totuus”

”Rakkaus voi loppua, Eniten rakastan äitiä ja kavereita. Rakkaudessa kamalinta on se, et sä voit rakastaa ja vihata jotain ihmistä samaan aikaan sillee et kumpikin tunne on tosi voimakas”

pidän sinusta juuri sellaisena kuin olet

”Rakkaus tuntuu siltä, kuin kääriydyt lämpimään peittoon kylmänä päivänä. Rakkaus on halukkuutta priorisoida toisen hyvinvointi tai onnellisuus ennen kaikkea. Kamalinta rakkaudessa on katumus ja riidat. Rakkaus voi loppua syystä tai toisesta. Rakkaus on kuitenkin jotain, mikä pitää kunnes jokin sen estää. Parhainta rakkaudessa on se rakastamisen fiilis, rakkauden euforia ja adrenaliini, turvallisuuden olo. Kadun monia  rakkauteen liittyviä asioita ja teen aina parhaani, jotta voisin rakastaa enemmän”

IMG_5523

”Rakkaus ei ole vain romansseja, vaan myös perhettä ja ystäviä, tärkeitä ympärillä olevia ihmisiä. Tukemassa sinua, vaikka mitä tapahtuisi. Tekemässä sinut onnelliseksi ja toisinpäin. Rakkaus on sitä, kun voi arkisesti sanoa toiselle rakastavansa. Se on lause, jota kannattaa viljellä. Rakkaus voi olla yksipuolista, rakkaus itsessään voi olla vaarallinen harhautus, mutta mikään ei ole parempaa kuin rakkaus”

”Lempiartistini Lana del Reyn kauniissa quotessa hän kertoi rakkauden olevan sitä, että tekee toisen onnelliseksi ja toisinpäin. Se on totta monella tulkinnalla”

”Mul ei oikeen oo ollut mitään rakkautta, muuta kuin porukoita ja siskoo kohtaa. Se tuntuu hyvältä ja sit kun rakkautta saa takas myös niiltä, ni se on hyvä tunne”

”Koen rakkautta, kun havahdun yöllä siihen että poikaystävä halaa mua ja tulee lusikkaan nukkumaan. Rakastamista koen esim. silloin kun tarjoudun tekemään pikkuveljeni kanssa jotain, mistä se tykkää. Mun mielestä rakkaus on kokemuksia, rakkaudenosoituksia. Rakkaus- semmonen onnellinen ja varma tunne. Tulee turvallinen olo, kun on joku jota rakastaa, tietää että on joku johon voi turvautua. Toisaalta rakastaminen tuntuu velvollisuudelta sitä toista ihmistä kohtaan. Tuntuu, kuin oisin aina vastuussa sen ihmisen onnellisuudesta ja siitä, et hänkin kokee olonsa rakastetuksi. MMut sehän on se rakkauden juttu, rakasta ja ota rakkaus vastaan. Kamalinta on jatkuva menetyksen pelko. Kenen tahansa ihmisen kuolema on kamalaa, mut entä kun kyseessä onkin ihminen jota rakastaa? Tapa, jolla näen maailman varmasti muuttuu, kun menetän jonkun läheisen”

IMG_0871

”Kamalinta on pelko menettää se, jota kohtaan tunnet rakkautta. Rakkaus on selittämätön tunne toista kohtaan. Ei rakkaus voi loppua, se voi muuttua muttei loppua

”Useimmiten sana rakkaus ja rakastaminen yhdistetään ensimmäisenä ihmiseen tai eläimeen. Mun mielestä on jännää ja hienoa, et tässä maailmassa on myös abstrakteja asioita, joita voi rakastaa (esim. musiikki). Jotenki se on ihmeellistä et musaan ei kyllästy koskaan. Voi olla, et joku ystävyys- tai seurustelusuhde loppuu, mut se mikä mulla on päällimmäisenä mielessä on jonkun tärkeen ihmisen kuolema. Yhden kaverin kaveri kuoli joitain kuukausia sitten. Ei se rakkaus ja välittäminen koskaan lopu, mutta se kaipuu mikä jää osaa olla raskas ja se on tavallaan rakkauden syytä

”Parhainta rakkaudessa on se, et aina on joku jonka kainalossa kaikki maailman asiat on hyvin eikä oo mitään hätää. Sitä kun kusee pahiten ikinä, saa silti anteeksi ja rakennettua senkin pommikraaterin ylle kukkakedon. Se on rakkautta

RAKASTA! RAKASTA ITSEÄSI & RAKASTA MUITA

-Okuliina & kaverit

 

 

 

Kauniit, rumat jalat.

Omistan tämän kirjoituksen kaikille kipeille koiville, hiertyneille jaloille, kokeneille kintuille, tanssijoiden tassuille, leikatuille leg:eille, ojentuville polville, sukkia vihaaville kohtalotovereille, kynnettömille pikkuvarpaille, sheivaamattomille säärille ja ennen kaikkea mun äidille.

Kun mä olin pieni, ihmettelin usein kuinka rumahkot jalat äidillä oli, tai no samanlaisethan ne edelleen ovat. Näen ne nyt kuitenkin ihan toisin. Kuinka ne jalat on niin pienet? Kuinka ne on niin halkeilleet ja kuivat? Miten ne ei satu? Sattuhan ne, kai. Kuinka äidin polvet on taas ihan ruhjeilla ja mustelmilla?

No, äidin jalat ruhjeilla, mustelmilla, kovettumilla onkin vielä kohtalaisen helppo selittää. Tanssijan tassut. Ja äidin jalka nyt vaan sattuu olemaan lähes samankokoinen kuin 5-vuotiaan veljeni.

Mitenkäs sit nämä omat jalkani? Miks nää on hiertymillä, kovettumilla, ruhjeilla ja ruvilla? Miks mun jalkani ovat kuivat?

Mun jaloissani on ruhjeita, mustelmia, kovettumia, hiertymiä sun muuta. Enkä ole taaskaan jaksanut sheivata sääriäni lähes kuukauteen.

Parhaillaan mulla oli kesällä yhteensä 14 hiertymää jaloissa. Käytin kesän aikana yli paketillisen laastaria hiertymiin, koko paketista yhtäkään laastaria en käyttänyt haavoihin, jokainen laastari meni hiertymään tai sen estoon. Vihaan sukkia, ne on jotenkin ahdistavat eikä ikinä ehjät, sopivat, asuun matchaavat, kenkiin piiloutuvat tai muutenkaan hyvät. Joten mm. just siksi mua hiertää monet kengät. Vansit on lähes ainoat kengät, jotka uusina hiertää, muut kengät hiertää vasta kun niitä on jo käytetty jonkin verran. Silti itsepäisenä ja tyhmähkönä laitan aina ne upouudet vansit jalkaan vaikka olen täysin tietoinen tulevasta tuskasta.

Ei jalkani niin kamalat ehkä olekaan, jonkun mielestä varmasti. Ei kuitenkaan mun mielestäni. Tajusin, et eihän äidinkään jalat oikeasti oo kamalat, ne on vaan mun äitini jalat, mun näkökulmasta ne on ihan kauniit.

Ei jalat ole rumat jos niissä on hiertymiä, jos ne on karvaiset, isot tai pienet, halkeilleet tai kovettuneet. Jalat ei oo rumat jos niissä on arpia tai rupia.

Jalat vie ihmisen elämään, seikkailuille, kokemuksiin. Jalat pitää sut pystyssä, liikuttaa sinua, satuttaa sua, tekee susta pidemmän. Jalkasi näkevät elämää kanssasi. Jalkasi tuntevat mukavia ja inhottavia juttuja. Lego palikan päälle astuminen keskellä yötä unenpöpperössä matkalla vessaan, ei tunnu hyvältä. Varpaiden upottaminen rantahiekkaan kesän ekana ranta päivänä, ai että! Juokseminen halaamaan rakkaimpaasi. Hyppimään kesäöisin trampolinilla. Juoksemaan pakoon. Taistelemaan. Jalat. Ihmisen jalat on arvokkaat, upeat ja hienot, ainutlaatuiset. Seikkailijat.

Jalat on tärkeä ja aikalailla hienokin asia.

Mulla on reisissä ja lantiossa ”tiikeriraitoja”, monilla muillakin on. Joskus ne näkyy paremmin, joskus tuskin lainkaan. Oon epävarma reisistäni. Enkä kauheesti välttämättä edes välitä reisistäni. Siksi vältän kesäisin shortseja. Reiteni on silti täysin hyvät, ihan sopivat ja iso osa alavartaloani. Ne on mun reidet! Ne reidet on osa siskoni maailman parasta syliä, osa ulkonäköäni, epävarmuuksiani ja kokemuksiani. Reiteni on olleet tyynynä. Ne on estänyt mua käyttämästä joitakin farkkuja. Mut kuitenkin ne on kantanut mua aina. Ne on pitänyt mut pystyssä. Reidet. Ai että.

Ei jalkojen tarvitse olla hoikat, sileät ja kiiltävät, kapea nilkka ja hyvät pohkeet, sopusuhtaisilla reisillä ja reisivaolla. Oli ne jalat sitten tukkimaiset, leikatut, kipeät, ruhjeiset, yliojentuvaiset kuten mulla ja vaikka meijän iskällä. Jalat on hienot korkkareilla, haavoilla, mustelmilla, karvoilla ja taipuisuudella. Jalat on hienot kynsilakoilla. Jalat on hyvät sukkiksila, farkuilla ja verskoilla. Ei kaikki jalat jalkojen kauneuskilpailuja voittaisi, kaikki jalat on silti jotenkin kauniita, upeita ja hienoja, ainakin ainutlaatuisia. 

Kiitos äiti, ja kiitos äitin jalat. Äidin jalat on joskus ehkä karheat ja halkeilleet ja joskus ihan mustelmilla. Välillä äidin jalkoihin sattuu. Äiti tanssii niillä jaloilla kuitenkin hienommin kuin kukaan toinen. Äiti on tullut auttamaan mua niillä jaloilla lukemattomat kerrat ja hakenut mut kavereilta, koulusta, tarhasta ja mistä milloinkin. Äiti on kantanut mut sylissänsä ja vatsassansa niillä jaloilla itsensä lisäksi aina. Äiti ottaa mut vieläkin syliin jos haluan, ja ne jalat kestää edelleen. Äidin jalat ei voittaisi missikilpailuja mutta mun mielestä äidillä on ihan sairaat upeat jalat. Ja onhan missikilpailut 2017 vuoden maailmassa vähän vanha juttu, se on kuitenkin asia erikseen. Äidin jalkoihin on sattunut monesti ja äidin polvi on hajonnut joskus. Äidin jalkojen avulla oon päässyt moniin seikkailuihin. Äidin jalat on mahdollistanut mullekin monta asiaa. Ei se haittaa, että ne on mustelmilla tai jos niitä ei oo just rasvattu ja sheivattu eikä sekään haittaa, että niissä on arpia ja rupia. Äidin jalat on ainutlaatuiset. Niin on jokaisen toisenkin.

IMG_4945

Ei jalkoja tarvitse rakastaa, en minäkään rakasta. Ei jalkoja tarvitse esitellä. Saat vihata mustelmaasi ja saat valittaa hiertymistä. Saat valittaa kivusta. Ei se haittaa, jos sun jalat taipuvat yli. Eikä sekään haittaa jos jalkasi on ihan erilaiset kuin kaikilla muilla. Muista kuitenkin, että onhan jalat nyt piru vieköön aika hieno juttu!

Jalat edellä elämään ystävät rakkaat!

-Okuliina

 

 

 

Kiitollisuudesta

Oon ollut nyt vähän yli viikon ihan ihmeellisissä ”elämä on kivaa” hypetyksissä. Tällä hetkellä olen erittäin kiitollinen, no oikeastaan kaikesta. Yks päivä hiffasin, kuinka ihania ystäviä mulla on, kaveritkin on mahtavia!

Ystävä ja kaveri ovat eri asioita. Kavereita on monia ja heidän kanssaan on kiva hengailla, en kuitenkaan avautuisi heille elämästäni kovinkaan paljoa. Ystävä on ihminen, johon luotan ja jonka kanssa on mahtavaa hengailla ja ihanaa höpötellä. Ystävälle saatan avautua elämäni lähes kaikista asioista ja he auttavat minut läpi vaikeidenkin aikojen. Ystäviä on huomattavasti vähemmän kuin kavereita.

Olen kiitollinen
-Kodista
-Vanhemmista & sisaruksistani
-Koulusta/Saan käydä ilmaiseksi koulua ja oppia ilman, että porukoilla tulee raha ongelmia minun tai sisarusteni kohdalla
-Isovanhemmista & muista sukulaisista
-Terveydenhuollosta/Pääsen sairaalaan milloin tahansa tarvittaessa ja minusta pidetään huoli, saan myös kaikkia ”ylimääräisiä” rokotteita kuten punkkirokotus tai entinen rokotushoitoni
-Vapaudesta/Saan oikeuksia valita omia asioita ja tehdä päätöksiä-Unelmistani/Mulla on oikeus unelmoida mistä tahansa
-Kokemuksista/Hyviä kokemuksia voin muistella hyvin mielin ja huonoista olen aina jotain oppinut. Kamalat kokemukset ovat vahvistaneet minua.
-Ystävistä

Nyt tahdon syventyä kiitollisuuteen ystäviä kohtaan. Ystäväni, tämä on omistettu teille, rakastan teitä.

Olen kiitollinen kaikista noin viidestä ystävästäni, kolme tyttöä, kaksi poikaa ja muutamia melkein ystäviä.

Ystävyys ei katso ikää eikä sukupuolta. Oikea ystävä hyväksyy ja rakastaa sinua sinuna, hän ei pyri muuntamaan sinua ja hänen seurassaan saat olla oma itsesi, ystävä ei myöskään tuomitse sinua. En muista että yksikään ystäväni olisi minua ikinä tuominnut, edes ”läpällä”. Monet kaverit on tuominneet, myös ”läpällä”. Ystävyys kestää ja on vakaa tietynlainen suhde, tästä suhteesta teihin olen mielettömän kiitollinen, silti mustasukkaisena ihmisenä toisinaan pelkään teidän menettämistä.Eri ystävien kanssa on eri jutut ja inside-läpät, se tekee ystävyydestä monipuolisempaa.

Mun jokainen ystävä on
-luotettava
-rehellinen
-reilu, kiltti, ystävällinen
-tsempaava
-hauska
-empaattinen
-mukava
-kuuntelija
-auttaja/avulias
-ihana
-kehuva
-piristävä
-rohkea
-hyvännäköinen
-vahva

-hieno

Ystävieni iät ovat 13, 16, 17 ja 15. Heihin olen tutustunut koulun kautta tai kavereiden kautta. Ystäviäkin on eri ”tasoisia” osan kanssa jaan enemmän, osan kanssa vähemmän.

Olen onnekas, kun ympärilläni on suuri tukiverkosto perheestä, suvusta ja erityisesti ystävistä.

Mulle oman tyylin löytäminen ja esille tuominen on tärkeä juttu, mm. siksi koska onhan tämä maailma ihan sairaan ulkonäkökeskeinen kuitenkin. Kiitos ystäväni siitä, että saan olla juuri teidän kanssanne oma itseni, hullu ja levoton minä, joka toisinaan on erittäin mietteliäs, synkkä ja filosofinen ihminen. En pelkää olla minä seurassasi tai tuoda mielipiteitäni suoraan esille. Musta on kasvanut ihminen, joka ei pidä mielistelystä ja sanoo asiat suoraan, muodostaa vahvoja mielipiteitä ja purkaa ne aina sisältään jollain tavalla.

Kiitos ystäväni, siitä että saan apua milloin vain, mihin tahansa. Ihan sama onko kyseessä matikan rasittava lasku tai elämän ongelma, ystäväni auttaa ja kuuntelee. Kiitos kun saan sinulle purkautua ja kiitos kun kuuntelet mua, sinulle voin itkeä ja nauraa, jakaa elämäni, eli olen kiitollinen avustasi, tuestasi ja neuvostasi. Thanks for being always there for me. Kuuntelet ja autat minua ja juttelet kanssani myös jopa keskellä yötä tai aamuyöllä 3.25

Kiitos ystäväni kun piristätte päivääni, yllätätte minut tavalla tai toisella ja höpöttelette kanssani milloin tahansa, ihan sama mitä kello on.

Haen inspiraatiota netistä, valokuvista, luonnosta, tarinoista, leffoista, videoista ja erittäin paljon myös ystäviltäni, olette suuri inspiraation lähde, olen kiitollinen inspiraatiosta, jota teiltä saan. Opetatte minulle paljon, huomaamattannekin.

Viime tiistaina, heräsin aamulla ja aamiaisen jälkeen kun katsoin yön aikana saamani snapit, liikutuin istuessani vessanpöntön kannella ja hampaita pesiessäni. Yksi ystäväni oli laittanut minulle ihanan videon, se piristi päivääni ja teki päivästäni paljon paremman.

Usein kun oon ollut allapäin ystäväni kehuu minua ja kertoo kuinka upea olen, itsevarmuuteni kohoaa heti.

Ystäväni oli matkalla, kehui snapissa ostamaansa ripsiväriä, pyysin häntä tuomaan minulle samnlaisen tuliaisena. Hän vastasi ettei voisi, sillä se maksaa niin paljon, kuitenkin silloin hän oli jo ostanut sellaisen minulle. Yllätys oli mahtava!

Ystäväni tässä alla kuvissa ↓ tää postaus on omistettu erityisesti teille!

 

(Ja koska blogini käsittelee myös käsitöitä, muutama kuva liittyen ystäviin ja käsitöihin)

Toivon, että voisin olla sulle edes lähes yhtä tärkeä, kuin sä minulle. Olet suurin idolini! Rakastan sinua. Kiitos ♥♥♥♥


-Okuliina

Ulkonäkö & Itsetunto

Self confidence is the best outfit, rock it and own it

Ulkonäköpaineet ja huono itseluottamus. Tuttu juttu monille. Minullekin, vaikka en sitä helpolla edes itselleni myöntänyt, vaan tahdoin olla upea ja itsevarma ihminen omalla tyylillään. Ironista syödä nyt jäätelöä suoraan purkista ja kirjoittaa samalla ulkonäköpaineista. Ulkonäkö on kaikilla erilainen ja jokaisen oma asia. Ihannevartalot muuttuvat kokoajan ja ikinä oma keho ei ole täydellinen. Jos on sitä mieltä, että oma keho on hyvä tai mukava tai kivan näköinen ei tarkoita että se olisi täydellinen. Onko mikään tai ketään täydellisiä? Ei.

Mun mielestäni kesäkuntoon tempaukset ja ihme dieetit menkööt himputtiin. Mikä järki edes on ”kesäkuntoon” treenailuissa? Kai se joillekin on jonkinlainen motivaattori. Mutta miksi Suomen kesää varten on oltava erityisen ”kesäkunnossa” kun monet näistä ”kesäkuntoilijoista” käy rannalla kesän aikana ehkä max 5 kertaa. Kuitenkin talvella nämä ”kesäkuntoilijat” lähtee etelään kahdeksi viikoksi rannalle aurinkoon, eikä silloin tarvitse olla treenannut ”lomakuntoon” tai ”talvikuntoon”.

Ainakin teineillä on usein ulkonäköpaineita ja huono itseluottamus. Aikuisillakin on aivan varmasti niitä. Inhimillistä, mutta miksi sitä usein hävetään? Miksi on niin vaikeaa sanoa ääneen ”Uijuma! Tää mekko näyttää ____________ hyvältä mun päällä.” Tai ”Aiettä, onpa mulla hyvä ja nätti olo!” Tai onko se nykyään niin, että selfieitä ottamalla korvataan noi sanat, no juu otan ite selfieitä just noina hetkinä. Pitäiskö ulkonäköpaineista olla hiljaa ja potea huonoa itseluottamusta, EI, niistä pitäis voida puhua, ei valittaa vaan puhua. Tykkään kuunnella ihmisiä, mutta yhtä asiaa en kestä kuunnella ollenkaan, itsensä mollaamista. Mikään ei oo inhottavampaa kuunneltavaa kuin ”mä näytän niin kauheelta” ”kato mikä ällöttävä läskikasa mä olen” tms. On eriasia puhua siitä, että vois olla esim. herkuttelematta (niin paljoa) tai urheilla enemmän, niitä puheita on ihan kiva ja inspiroiva kuunnella. En väitä, ettenkö itse ikinä valittaisi kehostani tai ulkonäöstäni.

Itsetunnosta kirjoitan tällä kertaa vain ulkonäköpaineiden kanssa käsi kädessä. Ulkonäkönäköpaineisiin liittyy huono itsetunto. Huono itsetunto tulee ulkonäköpaineista tai jostain tapahtumasta ja sen seurauksista. Huono itsetuntoinen ei oo aina ulkonäköpaineinen, mutta ulkonäköpaineisella on aina huono itsetunto. Minä ainakin näen tämän näin.

Toisilla on todella kovat ulkonäköpaineet ja toisilla vain pienet, tietenkin. Ulkonäköpaineetkin voi johtua eri syistä. Ulkonäköpaineet voi liittyä tiettyyn ruumiinosaan, koko kroppaan tai vaikka vaan kasvoihin. Toinen saa peitettyä epävarmat kohtansa meikillä, kolmas vaatteilla ja ensimmäinen ei millään tavalla saa ”huijattua” muita tai tehtyä itsestään vaatteilla tai meikillä.

Mun mielestä some on iso syy ulkonäkypaineisiin, muoti ja myös sanat ja vaatekoot. Usein varsinkin ketjuliikkeissä kuten H&M, zara, Cubus, BikBok tms on laittanut koot ihan miten sattuu, M on L tai XL ja S on XS TAI XXS, L on M ja XL on L tai M. Sanat saattaa satuttaa vaikka niin ei olisi tarkoitettu, äänensävyllä on väliä ja silloin tällöin kuulee sanoja itsestään, jotka ei oo itselleen kuultavaksi sanottuja. Muodissa on tietynlainen ruumis ja vartalomalli ja haluat olla sellainen. Vaate on sopiva, kun se istuu ja tuntuu hyvältä, ihansama onko koko S tai XXL.Voit käyttää ihan täydellisesti farkkuja, vaikka susta tuntuisi että reitesi olisivat kuinka suuret tahansa. Käytä mitä ahnasa vaatetta josta pidät rohkeasti, vaikka pelkäisitkin muiden reaktiota tai ajatuksia vaatteistasi, älä pelkää tyyliäsi. Oma tyyli on in aina!

Teinien keskudessa reidet, tissit, pylly ja leuka/kasvot ovat usein epävarmoja kohtia kehossa. Tissit on liian isot tai liian pienet toisiin tyttöihin verrattuna, reidet on isommat kuin kellään muulla ja hölskyy kun juoksee, pyllystä ollaan muuten vain epävarmoja ja leuassa pelätään kaksoisleukaa. Ja teinijätkät kaikella rakkaudella, olette iso syy näihin ongelmiin, sananne, tekonne ja ihan vain olemassa olonne. Tytöt uskaltakaa lähteä ulos ilman meikkiä, ei ole noloa olla ilman meikkiä eikä sitä kuuluisi pelätä, vaikka me jotkut sen koemmekin epämukavaksi olla julkisella paikalla meikittä.

  Mistä mun ulkonäköpaineet tuli? Kehon muutoksista murrosiän vuoksi, jätkistä, peilistä, somesta ja telkkarista. Mulla ei ole ikinä ollut niin, että ulkonäköpaineet ois kestänyt tosi kauan tai ne ois ollut ihan ylitsepääsemättömiä. Mulla on viimeisen vuoden aikana ollut pari kertaa niitä. Kesällä pahasti ja sitten syksyllä uudelleen. Myönsin itselleni ulkonäköpaineet vasta talvella. Näistäkin hetkistä opin itsestäni uutta. Onks mulla tällä hetkellä ulkonäköpaineita ja huono itsetunto? Ei. Mulla on kehossa muutamia kohtia, joista en pidä kovastikaan, mutta ne saan helpolla peitettyä, eikä mua kuitenkaan hävettäis niitä edes pitää paljaana. En tykkää kauheesti vatsastai tai varsikaan reisistäni, mutta kehtaan silti täysin hyvin käyttää bikinejä tai vaatteita, joista pidän. Omassa kehossani pidän esim. hiuksistani, selästäni ja silmistäni.

Ei sun tarvitse olla kuin bikinifitness tähti, idolisi tai ammattiurheilija, ei sun tarvitse olla kuin maailmankuulu malli tai upein viidakon tähtönen, sulla ei tarvitse olla reisivakoa tai sixpackia, sun ei tarvitse meikata. Sun ei tarvitse pantata herkuttelua, jos sun tekee mieli ottaa esimerkiks ranskikset salaatin sijaan mäkkärillä tai hesellä. Sun ei tarvitse miellyttää ulkonäölläsi koko kaupunkia. Sun ei tarvitse käyttää vaatteita, joista et pidä sen vuoksi, että kaikki muutkin pitää sellaisia vaatteita tai ne on muodissa.

  Sä oot sä, mä oon mä, se on se ja toi on toi! Meistä ei tule koskaan ikinä millään samanlaisia, vaikka kuinka haluaisimmekin. Muistakaa ihmiset, erilaisuus on rikkautta ja kaikki tekee sitä mistä pitää. Ole itsekäs ja itserakas ja ajatttele vain itseäsi!

  Ei siinä kuuluis olla mitään hävettävää että jos ei ole tai on omaan ulkonäköönsä tyytyväinen. Kuuluis olla normaalia sanoa toiselle ihmiselle ”Huh, näytänpä mä tänään hyvältä” tai ”En tykkää, mun sormista, inhoan niitä”. Myös ulkonäöstä ja sen huonoista ja hyvistä puolista kuuluisi uskaltaa ja osata puhua ilman häpeää tai ylimielisyyden tunnetta.

Mulla esim. vatsa on maatessa ihan lankku, sohvalla löhötessä siinä on 3 tai 4 makkaraa tai se pömpöttää farkuista. Kaikilla muillakin on näin, asennosta riippuen näyttää keho erilaiselta.

Muista että olet täydellinen juuri sinuna, hyväksy itsesi ja luota itseeesi 210%. Sinä et ole photoshopattu malli, olet sinä, isot reidet on täysin jees tai makkarainen selkä on erittäin ok. Sun tyyli ja keho on vain ja ainoastaan sinun, ei kenenkään muun joten sinä olet itesi valtias.

Edes ”läpällä” ei sais ketään sanoa esim. rumaksi tai lihavaksi, et tiedä mitä toinen käy läpi ja joissain tilanteissa se voi heikentää itsetuntoa. Älä hauku ulkonäöstä tai tyylistä, asusta tai oikeastaan yhtään mistään muustakaan. Usein huono itsevarmuus ja paineet omasta ulkonäöstä tulee kun sanotaan pahasti tai arvostellaan. On ok käyttää pitsisiä stringejä ja push-up rintaliivejä, jos koet olevasi itsevarmempi ne yllä, on ok käyttää mummopikkareita ja tukipolvisukkia jos ne tuntuvat hyvältä. Ihminen ei ole lutka tai huomionkipeä, jos hän käyttää push-up:eja tai stringejä. Tänäänkin huomasi, kuinka eri ihmiset ottavat itseensä eritavalla ja erityistä. Toiselle jos sanot hänen käden olevan iso hän pillahtaa itkuun ja loukkaantuu kovasti, toiselle saattaa pystyä lappaamaan vaikka mitä niskaan ja silti hän ei näytä ottavan itseensä ollenkaan tai loukkaantuvan (mutta ottaako hän kuitenkin itseensä? Aina ei kehdata tai haluta näyttää murtumista toiselle).

Toiset ihmiset tuntevat ulkonäköpaineita joka päivä, joka sekunti ja toiset vain toisinaan esim. pitäessään epämukavaa vaatetta. Osa on jo taistellut ulkonäköpaineiden ohi ja ovat oppineet sen että itsestään ei saa olla liian kriittinen, eikä sillä ole väliä mitä muut ajattelevat. Joskus kovat ulkonköpaineet ajavat jopa syömishäiriöihin jotka johtavat ties mihin…

Ihmiset eivät uskalla olla omia itsejään ulkonäköpaineidensa vuoksi, ihmiset pukeutuvat omasta mielestään rumiin vaatteisiin vain ulkonäköpaineiden vuoksi, tytöt toisinaan meikkaavat vain sen takia, etteivät uskalla olla julkisesti ilman meikkiä, ihmisiä kuolee ulkonäköpaineisiin ja ihmiset viettävät ihan liikaa aikaa miettien ulkonäköään ja peläten, sitä että näyttääkö hyvältä. Katsokaa nyt tämän hullun maailman hullua menoa!

Koen että huono itsetunto ja ulkonäköpaineet ovat tabuja. Kaikki haluvat olla vahvoja ja tietyllä tapaa huono itsetunto ja ulkonäköpaineet yhdistetään heikkouteen ainakin omassa päässä. Miksi me pelkäämme olla heikkoja? Ihailen ihmisiä, jotka ovat itsevarmoja ja joilla on oma tyyli.

Ulkonäköpaineinen: opettele rakastamaan ja kehumaan itseäsi ja lopeta hukkaamasta aikaasi miettien mitä sinusta ajatellaan, elä täysillä ihanaa elämää äläkä ikinä vertaile itseäsi.

Ihansama miltä näytät, oletko vähän yli-, ali- tai normaalipainoinen. Niin kauan olet upea ja kaunis/komea, ainutlaatuinen ja häkähdyttävän hieno ilmestys kun sinun on hyvä olla kehossasi. Ei haittaa vaikka söisit karkkia jokapäivä, kunhan vain elämäntapasi on hallussa ja riittävän tasapainoinen. Heti kun koet olevasi onnettoman onneton kehossasi koko ajan jopa yksin pilkko pimeässä huoneessa on aika tehdä muutos, iso tai pieni. Mutta muista, josolet sairaalloisen ali- tai ylipainoinen, mutta olet kropassasi silti onnellinen kannattaa kuitenkin vähän lihottaa tai laihduttaa.

Syömishäiriötkin lähtevät usein ulkonäköpaineista. Mihin syömishäiriö johtaa? Masennukseen, sairaalajaksoihin, liikuntakieltoon, onnettomuuteen, ahdistukseen, laihdutukseen, oksenteluun, sairasteluun ja pahassa tilanteessa tietysti joskus jopa itsemurhaan. Tietty syömishäiriöitäkin on erilaisia ja eri tarinoilla.

Tätä postausta tein osaksi yhteistyösssä noin viidentoista kaverini kanssa (he kaikki ovat tyttöjä ja ikähaarukalla 01-04 +pari aikuista). Tekstiin olen koonnut myös tyttöjen ajatuksia sikinsokin. Kaikilta heiltä kysyin myös onko heillä nyt tai joskus ollut ulkonäköpaineita.

16 vastaajaa, 5 vastasi kokevansa satunnaisesti toisinaan ulkonäköpaineita, 11 vastasi kokevansa tai kokeneensa ulkonäköpaineita. Mun mielestä se on liikaa, koska moni vastasi olleensa huolissaan ulkonäöstään some kuvien vuoksi ja lihaksikkaan vartaloihanteen vuoksi. Oli kuitenkin kiva, kuinka yksi kavereista näytti itsevarmuutensa sanomalla, että mielestään hänen vaatteensa ovat kivoja.

Just be yourself. Let people see the real, imperfect, flawed, quirky, weird, beautiful, magical person that you are

Omaan kehooni ja ulkonäkööni olen tällähetkellä tyytyväinen, kehoni ei ole täydellinen, se ei haittaa.

IMG_1202
Mieli teki jäätelöä. Kävelin kauppaan ja ostin jäätelöä. Tulin kotiin ja kirjoitin ulkonäköpaineista syödessäni jäätelöä.

Olet upea!

-Okuliina (ja ihanaiset kaverit)

Haastan jokaisen tämän postauksen lukeneen sanomaan itselleen ääneen viisi asiaa, joihin on tyytyväinen omassa ukonäössään ja sen lisäksi kertomaan ainakin yhdelle ihmiselle kuinka upea tämän ulkonäkö on!

 

 

Ruokalaput

Heips!
Parin kuukauden sisällä oon saanut kaksi serkkua lisää (ei kaksoset). Toisen ristiäiset vietettiin jo. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni ortodoksisissa ristiäisissä.

Lahjaksi serkku sai kaksi ompelemaani ruokalappua. En ollut ikinä ennen tehnyt ruokalappuja. Otin mallia siskoni vanhasta ruokalapusta, mutta vasta jälkikäteen hiffasin kuinka ruokalaput olisi ollut helpompi tehdä ja lopputulos olisi ollut hienompi. En siis ollut lopputulokseen täysin tyytyväinen, mutta sen oli nyt kelvattava, tiukan aikataulun vuoksi. Vaikeinta ompelussa oli reunojen huolittelu. Ompelin ruokalappuihin kaksi kerrosta, alempi perus puuvillakangasta/lakanakangasta ja päälimmäinen muovista kangasta, olisikohan tämä ollut nimeltään kristallimuovia tms. Ensi kerralla teen ruokalaput paremmalla tekniikalla!


-Okuliina

IMG_0848
malli ruokalappu

IMG_0847
leikkailua ja mittailua ja suunnitteluakin

Kaverit, ystävät, kaveriporukat, ”in” vai ”out”? suosittu vai nobody?”

Heips!
En jaksa tai näe edes tarpeelliseksi nyt aluksi mitään löpistä. Suoraan aiheeseen siis!

Porukassa, jossa mä koulussa oon on minä+5. Koulun ulkopuolella mulla ei oo ns. omaa porukkaa, jossa hengailisin. Oon paljon vaan himassa hengaillen tai jos shoppailen tai pyörin keskustassa teen sen usein yksin tai mutaman tietyn frendin kanssa. Ystävillä ja kavereilla on ero. Ystävät ovat läheisempiä ja he tietävät suunnilleen kaiken ja ovat läsnä aina, kun taas kaverit on niitä joiden kanssa on kiva olla ja höpötellä huolettomia ja ”parantaa maailmaa”, kaverit tietää tärkeimmät jutu, mutteivät läheskään kaikkea. Ystäviä mulla on muutama, sit on kaverit ja tutut jne. Tutustun suht harvoin uusiin ihmisiin, ehkä jopa ärsyttävän harvoin.Rakastan uusiin ihmisiin tutustumista, mutta teen sitä harvoin. Uusiin ihmsiin tutustun yleensä vain kavereiden kautta. Yksittäisiä kavereita mulla on paljon, heitä en kuitenkaan kovin usein näe. Luokkalaisia näkee toisinaan liikaakin. Ystävät on ystäviä, niitä näkee joko milloin vain tai ei lähes koskaan, riippuu. Juttelen ystävien ja kavereiden kanssa päivittäin snapissa, whatsappissa, koulussa tai puhelimessa. Olen ehkä aiemminkin todennut, tulen toimeen jopa paremmin poikien kuin tyttöjen kanssa, tykkään olla porukassa, jossa on sekä että tai oon ainoo tyttö, tyttöjen kanssa tuln toimeen myös, mutta ihan eri tavalla. Iän suhteen toimeen tulen parhaiten itteäni vanhempien tai nuorempien kanssa. Tiiän paljon erilaisia ihmisiä. Sosiaalisia, suosittuja, deeppejä, massaa, oman tien kulkijaa, holhoojia, pellejä, nobodeja, urheilijoita, kirjoittajia, ilmaisutaitoisia, pelaajia, kielitaitoisia, rikkaita, merihenkisiä, kässäilijöitä, musikaalisia, homoseksuaaleja jne. He ovat kaikki ihan erilaisia, mutta ah, kaikki niin hienoja ja upeita tyyppejä!
Toisinaan toivon, että oisin isossa porukassa, jossa ois paljon tyttöjä ja poikia ja vähän eri-ikäisiä ja erilaisia ihmisiä. Toisaalta njaah, turhaan. Mulla on hyvä näin, joskus jossain isossa porukassa ”vierailijana” ja tehdään jotain, jokapäivä koulussa meidän pikku porukassa. Mulla ois monia tyyppejä, joiden kautta pääsisin isoihin porukoihin tarvittaessa/halutessani.
Välillä mulla on yksinäinen ja/tai erakoitunut olo, kun monet kaverit lähtee viikonloppuna ulos porukalla jne., mutta mun perusperjantai on usein päikkäreitä, kokkaamista, siivoomista, silittämistä ja netflixiä yksin kotona tai siskoa vahtien. Ei toikaan toisaalta haittaa, välillä toivoisi olevan mukana, mut sit muistaa et hei; tää on mun oma valinta silittää näitä lakanoita ja tehdä ruokaa pyjamahousuissa himassa, eikä olla ulkona frendi porukalla. Sit tän takia ehkä toisinaan kun menee ulos nii se on jtn niin kivaa ja virkistävää, vaikkei tekiskään mitään.
Ei se haittaa jos on porukassa ”in” tai ”out” tai jos oot ujo, silloin riko vaan omat rajat, se tuntuu myöhemmin mahtavalta. Ei sekään haittaa jos oot ”nobody”, kunhan susta itestään tuntuu hyvält, on läheisii ja kaverei ja tuttui jne. Ja hei, sen roolinsa pystyy loppujen lopuksi aika tosi äkkiä ja helpolla muuttamaan!

Ehkä tässä oli nyt nämä mun pääasiani tästä aiheesta. Tärkeintä on se, et ite on muil hyvä frendi eiks je. Ja tottakai sekin ettet ois yksinäinen, vaan oot ees yhden tyypin kamu. Frendi voi olla aikuinen, nuori tai lapsi tai eläin tai ihminen tai vaiks kirja, jos niin haluat. Ikä on vaan kaks tyhmää numeroo. Frendit on niitä, jotka pelastaa sut pulasta, nostaa sut maanpinnalle, itkee, nauraa, juttelee, häärää, sun kanssa, kuuntelee, auttaa,  ymmärtää, kunnioittaa sua ja uskoo, luottaa ja tukeutuu suhun. Niiden kans saat maailma mahtavimmat ja tyhmimmät päähänpistot ja ideat ja seikkailet vaikka maailman ääriin, ne on ne jotka ryöstää sun vaatteet ja lainaa tavarat, niiden kanssa voitat pelot ja rikot omat rajat ja saat olla just oma ittes, ilman et tuomitaan. Frendin jalkapohjan saat kirjoittaa täyteen biisin sanoja kun meno on luja tai se, jonka kanssa vaan oot, ei aina tarvi nii kauheesti tehä mitään.


-Okuliina

2016 JOULULAHJAT

Heips!
Toivottavasti kaikilla oli tänä vuonna mukava ja onnistunut joulu! Ainakin mulla oli kiva joulu, vaikka se ei ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti mennytkään. Sain ihania lahjoja paljon ja söin paljon hyvää safkaa. Vietin paljon aikaa suvun ja perheen kesken ja nukuin ihan riitävästikin. Äkkiä tämäkin joulu meni. Oli ihan erilainen joulu kuin aina ennen, en viettänyt joulua ollenkaan iskän kanssa, vaikka se oli suunnitelmissa, toisinkuitenkin kävi, heillä oli influenssaa tai jotain sinne päin…. 😦

Kuten jokavuosi, jälleen tänä vuonna tein joululahjoja. Tässä postauksessa kuvat niistä. Kuvissa kuvatekstinä lahjan saaja.

-Okuliina