Vilma, minä.

Moi.
Mä oon Vilma.
Oon vajaa 167cm pitkä ja mun silmät on sinertävät. Mulla on mustat Vogue merkkiset silmälasit ja mun lempilehti on Vogue.
Isona musta tulee ainakin ompelija. Niin kauan kuin muistan, olen myös unelmoinut siitä, että olisin joskus äiti.
Vaikka jo muutamien vuosien ajan tyypit on tosi usein luullut mun syntyneen ysärin lopulla, oon kuitenkin vasta 16.
Aina välillä liitän kirosanoja puheeseeni. Ja välillä liitän vähän enemmänkin. Ja toisinaan välillä on vähän useamminkin.
Tyttöjä mun kaveripiireihin kuuluu paljon vähemmän kuin jätkiä. Tulen jätkien kanssa yksinkertaisesti vain paremmin juttuun.
Mä tykkään juhlia. Rakastan viettää aikaa mun ystävieni kanssa, ne on mulle perhettä.
Oon luonteeltani tempperamenttinen, luova, sosiaalinen, vastuullinen, super herkkä, auttavainen ja organisoiva.
Rakastan kantaa vastuuta ja kontrolloida asioita ja saatan flipata jos menetän kontrollin.
Mun lempinimiä on rotta, nyyppä, limppu, vimpula, prinsessa ja Okuliina. Okuliina on mun toinen nimi, sen takia mun bloginkin nimi on Okuliinacraft.
Oon monissa asioissa hyvä, mut tahtoisin aina olla kaikessa paras. Olen itseäni kohtaan super perfektionisti.
Pelkään menettämistä, mokaamista, muutosta ja yksin jäämistä.
Monet sanoo et oon super vahva ja sitkee mimmi, siis psyykkisesti.
Mun mielestä itkeminen on maailman paras apu ja lääke, se auttaa aina, eikä siinä oo mitään hävettävää.
Porukassa oon usein nuorimmasta päästä, eli mulla on paljon itseäni pikkuisen vanhempia kavereita, mutta olen usein kuitenkin se äitihahmo, joka huolehtii kaikista. Onneks mustakin huolehditaan aina super hyvin!
Olen isonen, olin tukioppilas.
Ennen kuuntelin heavya ja rockia, nykyään enemmän rakkauslauluja.
Uskon Jumalaan. En pakkomielteisesti, kuitenkaan. Alakoulussa mun lempiaine oli uskonto.
Mulla on maailman ihanimmat, upeimmat ja parhaimmat ystävät! Mun sukukin on aika super suku!
Tyyliini kuuluu korkkarit, nahkatakki, isot korvikset, eyeliner ja ripsari.
Kaveripiirini on laaja.
Rakastan unelmoida.
Mun mielestä ihmisen numeraalinen ikä on toissijainen sen ihmisen henkisen kypsyyden rinnalla.
Vaikka elämä on ihan kivaa, en tykkää olla teini. Teiniyteen liitetään liikaa steretypioita ja oletuksia.
En tykkää urheilla.
Stressaan ja suoritan helposti ja oon hirmuinen stressisyöjä.
Haluan aina, että toisilla on hyvä olla, haluan aina miellyttää muita.
Mun lempi sanat on seikkailu ja vapaus (verbeinä ja substantiiveina).
Haluisin tatuoinnin tai monta!
Aamupala on mun lemppari päivän aterioista.
Mun mielestä jäätelö on parasta suoraan purkista.

IMG_9828


-Vilma Okuliina

Mainokset

Mitä minä tahdon?

Mitä minä tahdon? Mistä unelmoin?

En todellakaan kerro/kertoisi kaikkia haluamiani asioita, tavotteita haaveita ja unelmia blogiin tai nettiin. Nyt on kuitenkin fiilis, että haluan avata mua, asioita mitä tahdon, joita arvostan ja jotain mistä unelmoin.

Sanon nykyään tosi usein ”koska mikään ei ole varmaa, mutta kaikki järjestyy”. En edes varsinaisesti tiedä mistä se tulee, kenties ihan vaan elämästä. Mielestäni noi sanat pätevät myös unelmiin ja suunnitelmiin. Tykkään noista sanoista ihan hirveesti.

Mä kirjoitan onnellisuudesta, ilosta, ulkonäköpaineista, itsevarmuudesta, käsitöistä ja fiiliksistä. Kirjoitan arkipäivästä, perus elämästä, mietteistä ja ihmisistä. Kirjoitan nettiin, paperille, kirjoihin, viesteihin. Kirjoitan sulle, teille, ihmisille, ystävälle, rakkaille, kavereille ja perheelle, koululle, minulle ja maailmalle. Kirjoitan paljon. Ellen kirjoita, mietin mitä voisin kirjoittaa.Mietin kuinka asian kirjoittaisin, en kuinka sen ääneen kertoisin.

Mä haluan osata tosi paljon kieliä, tuntea kulttuureita. Haluan osata paljon käsitöitä ja tietää muodista. Haluan olla onnellinen. Tahdon seikkailla maailmalla, nähdä elämää. Olla itsenäinen.  Tahdon pärjätä elämässä. Mun haavetyö sisältää tekstiilejä ja muotia, toivottavasti myös kirjoittamista jonkin verran. Pitkään mulla oli haaveena ja ajatuksena, jopa tavoitteena lähteä peruskoulusta amikseen ja lukea itseni ompelijaksi ja kirjoittaa ylioppilaaksi siinä samalla. Kerroin suunnitelmastani vasta kun se oli jo kauan pyörinyt päässäni. Vaikka suunnitelmani ja unelmani alkoivat pikkuhiljaa vaihtua puhuin edelleen meneväni amikseen ja opiskelevani ompelijaksi, siinä samalla mietin kuitenkin jotain muuta. En mä ehkä tahdokaan (vielä) ompelijaksi. Katsellaan, mihin elämä mut kuljettaa. Nyt just ompelijaksi opiskelu on mun kakkos vaihtoehto.

 

En ihaile ketään julkkista, urheilijaa, kirjoittajaa, suunnittelijaa tai muutakaan tiettyä arvostettua ja kunnioitettua, ihailtua ihmistä . Jos kysytään, ketä minä ihailen, vastaan todennäköisesti ”öö, en ketään”. En tykkää tosta kysymyksestä. Jollain tasolla koen kyseisen kysymyksen olevan myös mulle henkilökohtainen. Vastatessani ”en ketään” valehtelen. On mulla idoleita. Ihailen ystäviäni, vahvoja ihmisiä, ihmisiä, joilla on tarina, selviytyjiä ja ihmisiä, joilla on oma tyyli. Itsekin tahtoisin olla vahva ihminen, omalla tyylillä.

Arvostan rakkautta, rehellisyyttä, onnellisuutta, tasa-arvoa, kädentaitoja, eettisyyttä, vapautta (vapaus on upeinta ikinä!), puhtautta, terveyttä, perhettäkin, myös koulua. Arvostan ihmisiä ja inhimillisyyttä. Arvostan monia asioita, tiedän sen. Se on vain hyvä asia kuitenkin.

Kaikessa mitä teen, kaikessa mitä olen tahdon aina olla paras. En kuitenkaan ole kilpailuhenkinen. Ristiriitaista. Ehken ole kilpailuhenkinen, enkä tykkää kilpailla, sillä jollain tasolla olen kuitenkin huono häviäjä, vaikken sitä aina näyttäisikään. Voi olla kova pala purra, että joku on mua jossain parempi. Tämäkin asia aiheuttaa mussa mustaisukkaisuutta… Eli jos joku on minua jossakin parempi saatan kaikessa yksinkertaisuudessaan olla hälle vain tästä asiasta mustis.
Tahdon olla paras tytär, ystävä, oppilas, sisko, kirjoittaja, craftaaja, kaveri, auttaja, lapsenlapsi, kummityttö jne. On yksi asia, jota olen ja jossa ei kukaan koko maailmassa ole yhtä hyvä, olen siinä paras, olen minä, olen just tämä Vilma.
Ilokseni, onnekseni, helpotuksekseni olen kuitenkin viime aikoina kyennyt irtaantumaan tästä kyseisestä ”pakkomielteestä” olla paras ja onnistua. Olen opetellut tuntemaan minua, olemaan mullekin kiltti, arvostamaan tekojani, tekemään kivoja juttuja vuokseni. Elämä on paljon kivampaa kun huomion itsenikin ja annan itselleni armoa, jaksan paljon paremmin kaikin tavoin, eikä siltikään tarvitse olla itsekäs.


-Okuliina

 

Koska mä voin

Päiväkirjateksti 23/8/2017

On ollut onnellinen päivä. Tein asioita vain itseäni varten, miettien vain omaa hyvää fiilistä. Joskus saa tehdä näin, olematta siltikään itsekäs.

Heräsin kiukkuisena, viisi minuuttia myöhässä. Olisin tahtonut jäädä sänkyyn, niin pehmeään, lämpimään ja turvalliseen, niin mukavaan ja hyvään, olisin tahtonut käpertyä vielä prinsessalakanoihini ja nukkua lisää. Oli noustava, vastahakoisesti väsyneenä tein aamutoimet, vaihdoin asuvalintaani kolme kertaa ja lähdin kouluun. Päätä jomotti, vatsaa sattui, selkä särki ja olo oli väsynyt, kiukutti, ahdisti, ärsytti, olo oli turvonnut. Olisin tahtonut kahvia.

Otin olooni särkylääkettä, meinasin torkahdella tunneilla ja olisin halunnut kotiin. Päätin pian, ettei tästä voisi tulla samanlaista kiukkuista ja kireää, epämukavaa päivää huonolla itsetunnolla, tuskaan alistuen kuten edellisenä päivänä. Menetin hermoni kipuun, laiskotteluun, väsymykseen, sääntöihin ja huonoon asenteeseen. Tästä tulee vielä onnellinen päivä, iloinen ja hyvä. Minä jaksan, minä selviän.

Olo alkoi kohentua. Suupieliä alkoi hymyilyttämään. Oloni keveni, vaatteet eivät enää tuntuneet epämukavilta, naama ei enää näyttänyt suttuiselta eikä hiukset takkuisilta. Nauroin sanalle korahdella, päätin voittaa huonon olon ja täyttää itseni itsevarmuudella, rohkeudella, ilolla ja onnellisuudella. Nauttia olostani, iloita elämästä, pitää hyvä loppu päivä. Olla onnellinen -ja ylpeä siitää! Iltapäivällä itseäni nauratti, hymyilytti vain. Hyvä olo, pienet ihanat asiat.

Kotimatkalla ostin itselleni lempikukan, koska niin olin tahtonut tehdä jo kaksi viikkoa. Sitten kävelin kahvilaan, iloisena kukastani. Tilasin mukaani kahvin ja kävelin kotiin, kuuntelin rakkauslauluja ja nautin kahvistani, en edes miettinyt, en jaksanut murehtia maailmaa. Hymyilin ohikulkijalle, sain hänet hymyyn. Näyteikkunoiden heijastuksesta näin itseni, askeleeni, kävelytyylini, hymyni. Tokaisin hiljaa mielessäni minulle: ”Näytänpä nätiltä!”. Aamulla samojen näyteikkunoiden ohitse, samoissa vaatteissa, samoilla meikeillä kulkiessani mietin kuinka en näytä ollenkaan nätiltä, kuinka näytän stressaantuneelta ja uniselta, kuinka vaatteeni lössöttää ylläni ja kuinka oloni on kuin turvonnut peruna.

Ah kahvi, sitä makua ja tuoksua olin kaivannut jo aamu kuudesta saakka, olihan kello jo nyt yli kolme. Oli ihanaa pitää nahkatakkia. Ajattelin sen hetken vain itseäni, mietin minua, unelmiani. Siinä hetkessä muistin, etten ollut tehnyt pitkään aikaan asioita minulle, hetken mieliohteesta, elänyt hetkessä, ajatellen itseäni. En jaksanut murehtia siitä, että tililtäni vähentyi jälleen viisi euroa, käytännössä täysin turhuuteen. Koko kotimatkan kukka kainalossa ja kahvi kädessä ajattelin vain hyviä asioita.

Ei ole aina pakko tehdä asioita, miellyttääkseen muita, ollakseen hyvä ihminen muille. Teen läksyt, jotta opettaja kelpuuttaisi minut, haluisin tehdä muuta, vaikka neuloa. Ajattelen kuitenkin, että ensin muut, sitten minä. Tällä kertaa tein toisin, olin, ihailin keltaista kukkaani, kirjoitin, lojuin lattialla, leikin siskoni kanssa. Tällä kertaa elin kuten tahdon, annoin vastuun olla hetken, nautin elämästä, tästä päivästä. Aamulla varmaan taas kiukuttaa, koska läksyjen tekeminen menee myöhäiseksi ja yöni venyy. Teen läksyt kohta.

Olin aidosti onnelllinen, en halunnut ajatella kurjuutta tai kuinka mulla vois olla huono olla, kuinka asiat ei aina suju, kuinka kaikki voisi olla paremminkin, kuinka mulla ois tehtäviä tehtävänä, kuinka voisin olla parempi. Nautin siitä hetkestä, olin itse, päivä oli sittenkin hyvä. Miksi olisin kärsinyt kivussa, kun särkylääke on olemassa? Miksi olisin kiukutellut opettajan ärsyttävästä äänestä? Voin ihan hyvin olla kuuntelematta, ohitse mennyt tieto on toisen hetken  murhe. Olen nyt tässä ja nyt on nyt. Kalenteri on ihana mutta tämä hetki on vielä ihanampi.

Täytyy tehdä asioita itseään varten jaksaakseen, ollakseen tyytyväinen ja onnellinen. Ollakseen jälleen pirteä ja energinen, nähdäkseen hyvät asiat.
Kun olen tehnyt asioita minulle jaksan jälleen auttaa muita, tehdä asioita muiden eteen, ajatella ja hengittää, nauraa ja kuunnella muiden murheita, olla tukena ja seurana toisille.

Muista itsesi, jotta jaksat.


-Okuliina

Blogikuvat

Tiedän, kuvani blogissa on otettu iPhonella, niitä ei ole muokattu kuvanmuokkausohjelmilla eikä niitä ole otettu huolellisesti asettelemalla, ajattelemalla ja valokuvaamalla. Mulla on syy tähän.

Blogini kuvat on otettu tilanteissa, arjessa, hetkessä, yöllä, kiireessä, elämän lailla. Koska elämä ei ole täydellisesti valotettuja poseerattuja kuvia, upeita tyylikkäitä smoothiebowleja, ruskettuneita ja hoikkia vahattuja sääriä eikä siistejä valkoisella taustalla olevia virheettömiä villasukkia tai upeita asetelmia langoista ei valokuvienkaan tarvitsisi olla sellaisia. Valokuva on muisto tai näyte hetkestä/tilanteesta/tapahtumasta/asiasta/ihmisestä. Jos tiedät yhdenkin täysin täydellisen asian tässä maailmassa, niin täydellisen ettei sitä enää mitenkään voisi parantaa, kerro se mulle kommenttiboksissa.

Some (eli sosiaalinen media) on osa elämää ja siellä jaetaan hetkiä, tapahtumia, kuvia, mietteitä ja elämää. En ymmärrä miksi somessa pitäisi feikata elämä täydelliseksi, miksi mun kuuluisi julkaista blogissani(kin) vain ”täydellisiä” kuvia.

Jos Okuliinacraftissa ois muokattuja, järjestelmäkameralla otettuja valokuvia yleisilme ois heti erilainen ja ammattimaisempi, ehkä myös panostetumpi jne. Mutta tahdon pitää blogin aitona ja mahdollisimman filtteröimättömänä ikkunana elämääni, käsitöihini ja ajatuksiini en ole iPhone kuvistani mihinkään vielä luopumassa! Mä haluan olla mä! En halua muokata elämästäni somea tai muka täydellistä. Tahdon olla minä just niinku oikeassa elämässä oon aitona minänä.

”No one’s life is as perfect as their instagram feed”

”Social media is training us to compare our lives, instead of appreciating everything we are. No wonder why everyone is always depressed”

 


-Okuliina

Kiitollisuudesta

Oon ollut nyt vähän yli viikon ihan ihmeellisissä ”elämä on kivaa” hypetyksissä. Tällä hetkellä olen erittäin kiitollinen, no oikeastaan kaikesta. Yks päivä hiffasin, kuinka ihania ystäviä mulla on, kaveritkin on mahtavia!

Ystävä ja kaveri ovat eri asioita. Kavereita on monia ja heidän kanssaan on kiva hengailla, en kuitenkaan avautuisi heille elämästäni kovinkaan paljoa. Ystävä on ihminen, johon luotan ja jonka kanssa on mahtavaa hengailla ja ihanaa höpötellä. Ystävälle saatan avautua elämäni lähes kaikista asioista ja he auttavat minut läpi vaikeidenkin aikojen. Ystäviä on huomattavasti vähemmän kuin kavereita.

Olen kiitollinen
-Kodista
-Vanhemmista & sisaruksistani
-Koulusta/Saan käydä ilmaiseksi koulua ja oppia ilman, että porukoilla tulee raha ongelmia minun tai sisarusteni kohdalla
-Isovanhemmista & muista sukulaisista
-Terveydenhuollosta/Pääsen sairaalaan milloin tahansa tarvittaessa ja minusta pidetään huoli, saan myös kaikkia ”ylimääräisiä” rokotteita kuten punkkirokotus tai entinen rokotushoitoni
-Vapaudesta/Saan oikeuksia valita omia asioita ja tehdä päätöksiä-Unelmistani/Mulla on oikeus unelmoida mistä tahansa
-Kokemuksista/Hyviä kokemuksia voin muistella hyvin mielin ja huonoista olen aina jotain oppinut. Kamalat kokemukset ovat vahvistaneet minua.
-Ystävistä

Nyt tahdon syventyä kiitollisuuteen ystäviä kohtaan. Ystäväni, tämä on omistettu teille, rakastan teitä.

Olen kiitollinen kaikista noin viidestä ystävästäni, kolme tyttöä, kaksi poikaa ja muutamia melkein ystäviä.

Ystävyys ei katso ikää eikä sukupuolta. Oikea ystävä hyväksyy ja rakastaa sinua sinuna, hän ei pyri muuntamaan sinua ja hänen seurassaan saat olla oma itsesi, ystävä ei myöskään tuomitse sinua. En muista että yksikään ystäväni olisi minua ikinä tuominnut, edes ”läpällä”. Monet kaverit on tuominneet, myös ”läpällä”. Ystävyys kestää ja on vakaa tietynlainen suhde, tästä suhteesta teihin olen mielettömän kiitollinen, silti mustasukkaisena ihmisenä toisinaan pelkään teidän menettämistä.Eri ystävien kanssa on eri jutut ja inside-läpät, se tekee ystävyydestä monipuolisempaa.

Mun jokainen ystävä on
-luotettava
-rehellinen
-reilu, kiltti, ystävällinen
-tsempaava
-hauska
-empaattinen
-mukava
-kuuntelija
-auttaja/avulias
-ihana
-kehuva
-piristävä
-rohkea
-hyvännäköinen
-vahva

-hieno

Ystävieni iät ovat 13, 16, 17 ja 15. Heihin olen tutustunut koulun kautta tai kavereiden kautta. Ystäviäkin on eri ”tasoisia” osan kanssa jaan enemmän, osan kanssa vähemmän.

Olen onnekas, kun ympärilläni on suuri tukiverkosto perheestä, suvusta ja erityisesti ystävistä.

Mulle oman tyylin löytäminen ja esille tuominen on tärkeä juttu, mm. siksi koska onhan tämä maailma ihan sairaan ulkonäkökeskeinen kuitenkin. Kiitos ystäväni siitä, että saan olla juuri teidän kanssanne oma itseni, hullu ja levoton minä, joka toisinaan on erittäin mietteliäs, synkkä ja filosofinen ihminen. En pelkää olla minä seurassasi tai tuoda mielipiteitäni suoraan esille. Musta on kasvanut ihminen, joka ei pidä mielistelystä ja sanoo asiat suoraan, muodostaa vahvoja mielipiteitä ja purkaa ne aina sisältään jollain tavalla.

Kiitos ystäväni, siitä että saan apua milloin vain, mihin tahansa. Ihan sama onko kyseessä matikan rasittava lasku tai elämän ongelma, ystäväni auttaa ja kuuntelee. Kiitos kun saan sinulle purkautua ja kiitos kun kuuntelet mua, sinulle voin itkeä ja nauraa, jakaa elämäni, eli olen kiitollinen avustasi, tuestasi ja neuvostasi. Thanks for being always there for me. Kuuntelet ja autat minua ja juttelet kanssani myös jopa keskellä yötä tai aamuyöllä 3.25

Kiitos ystäväni kun piristätte päivääni, yllätätte minut tavalla tai toisella ja höpöttelette kanssani milloin tahansa, ihan sama mitä kello on.

Haen inspiraatiota netistä, valokuvista, luonnosta, tarinoista, leffoista, videoista ja erittäin paljon myös ystäviltäni, olette suuri inspiraation lähde, olen kiitollinen inspiraatiosta, jota teiltä saan. Opetatte minulle paljon, huomaamattannekin.

Viime tiistaina, heräsin aamulla ja aamiaisen jälkeen kun katsoin yön aikana saamani snapit, liikutuin istuessani vessanpöntön kannella ja hampaita pesiessäni. Yksi ystäväni oli laittanut minulle ihanan videon, se piristi päivääni ja teki päivästäni paljon paremman.

Usein kun oon ollut allapäin ystäväni kehuu minua ja kertoo kuinka upea olen, itsevarmuuteni kohoaa heti.

Ystäväni oli matkalla, kehui snapissa ostamaansa ripsiväriä, pyysin häntä tuomaan minulle samnlaisen tuliaisena. Hän vastasi ettei voisi, sillä se maksaa niin paljon, kuitenkin silloin hän oli jo ostanut sellaisen minulle. Yllätys oli mahtava!

Ystäväni tässä alla kuvissa ↓ tää postaus on omistettu erityisesti teille!

 

(Ja koska blogini käsittelee myös käsitöitä, muutama kuva liittyen ystäviin ja käsitöihin)

Toivon, että voisin olla sulle edes lähes yhtä tärkeä, kuin sä minulle. Olet suurin idolini! Rakastan sinua. Kiitos ♥♥♥♥


-Okuliina

Juttuja minusta

Heips!
Tavoitteeni olisi, että te, lukijani kokisitte tuntevanne mut mahdollisimman hyvin. Kuitenkaan tästä huolimatta tarkoitukseni ei ole vuodattaa blogiin, tai muuallekaan nettiin kaikkea elämästäni ja minusta, yksityisyyden raja pitää muistaa.

Siispä kerron teille nyt 12 sekalaista asiaa minusta

-Olen usein melankolinen
-Hukkaan tai unohdan usein avaimet ja bussikortin
-Rakastan asioiden listaamista ja listojen tekemistä
-Menettäminen on isoin pelkoni
-Kysymyslauseet on mun lempi lauseita, rakastan udella asioita
-Ihailen vahvoja ja itsenäisiä naisia ja ihmisiä joilla on oma tyyli
-Kananuudelien ja pikaruokaloiden etenki burger kingin haju etoo mua
-En tykkää kauheest eläimistä
-Olen huono säästää rahaa
-Normaalisti käteni on aina ihan jäässä ja inhoan hanskoja
-Kangaskassit ja isot kassit on mielestäni parhaita kasseja
-En ole hyvä hetkessä eläjä

IMG_8601.JPG

IMG_0121

IMG_8415


-Okuliina

Uutta projektia!

Heips!
Tulevana kesänä pääsen ripiltä. Konfirmaatio ja rippijuhla ovat heinäkuun alussa. Alunperin olisin tahtonut myös jopa ommella itse oman rippimekkoni, mutta se olisi ollut taidollisesti, välineellisesti ja aikataulullisesti liian suuri haaste. Siispä päädyin siihen, että ”vain” suunnittelen itse oman mekkoni. Jollain tapaa tahtoisin myös päästä sen toteutus vaiheeseen mukaan. So far olen hakenut ideoita ja tehnyt muutamia suunnitelmia. Haluan suunnitella itse mekkoni, koska silloin saan siitä juuri omanlaiseni ja opin jotain uutta varmasti.

Tälläinen projekti siis kevääksi-kesäksi. Ainakin jotain tuun tästä projektista varmasti tänne kirjoittelemaan, en tiedä vielä tarkalleen.


-Okuliina