Ruissimekko

Kun ystävä ei löytänyt kaupoista visioimaansa mekkoa, pyysin häntä näyttämään millaista etsi. Ostettiin Eurokankaasta viskoosikangasta ja satiininauhaa, niistä mä ompelin mekon.

Kaavana käytin vanhaa kaavaa seiska luokalta, vähän muokaten. Olkaimet pois, selkä kapeammaksi ja mekko lyhyemmäksi.

Työstämis vaihe sujui sutjakkaasti ja täysin ilman ongelmia, oli ihanaa ommella jollekin toiselle, kuin itselleni käyttövaate. Viskoosi on ehkä yks mun lempi materiaaleista ommellessa vaatteita. Ainoa pienoinen haaste oli ommella koneella ohuet satiininauhat, vaikka suhteellisen helppoa sekin oli.

Olen erityisen tyytyväinen saumoihin. Muutoinkin lopputulos on omasta mielestä ihan sairaan hyvä ja asusteet, jotka ystävä yhdisti mekkoon loi upean asun.

IMG-9371

IMG_9497

IMG_9522.JPG

IMG_9565


-Okuliina

Mainokset

Ruisrock 2018

Kolme päivää ruissia, montakymmentätuhatta askelta, litroja vettä, hyppyjä, laulua ja huutoa. Onnea, iloa ja festarifiilistä. Unelmien toteutumista, suunnitelmien syntymistä, colaa, meikkiä ja odotusta. Käsikkäin kävelyä ja pujottelua, toisissaan kiinni tanssimista. Kolme päivää huoletta, kolme päivää elossa ja vapaana, koko viikonloppu juhlien ja nauttien. Ekoja kertoja ja tunnevyöryjä. Pitkästä aikaa elämä tuntui helpolta ja haaveet todelta. Ne fiilikset ja meiningit. Onnellinen hetki elämää, hetkessä elämistä. Hymyjä ilosta, onnesta ja pari onnen kyyneltä. Kengät hajosivat, vetoketju hiersi ja päätä särki liian piukasta ponnarista.

Aamuyöllä väsytti ja uni tuli heti kun pään painoi tyynyyn. Sunnuntai aamulla oltiin kuulemma väsyneempiä, kuin aikaisimpina kouluaamuina.

Oon onnellinen ja kiitollinen tästä ruissista! Kiitos rakkaille ystäville, kiitos lipuista, kiitos ikimuistoisesta viikonlopusta. Kiitos Ruisrock!

IMG_9398


-Okuliina

Huh, mikä huivi!

Puolen vuoden pituinen ikuisuusprojekti tuli päätökseensä. Kahdeksan lankakerää, kolme eri palmikkoa, kaksi eri tekniikkaa, kaksi väriä, monta iltaa, satunnaisin väliajoin muodostuneita kerroksia. Näin talvella kadulla muutaman kerran naisen, jolla oli ihan mielettömän upea ja paksu keltainen palmikkohuivi. Halusin samanlaisen, tai sinne päin. Ostin lankaa ja suunnittelin huivin, sit sen tein puolen vuoden aikana aina pikkuhiljaa. Huivista tuli hyvä ja opin uuden palmikko tekniikankin. Pituudeltaan huivi on about ehkä mun mittainen eli vähän yli 165cm. Tykkään väri- ja lankavalinnoistani. Ja lopputulos, en malta odottaa syksyä! Suunnitelmissa ei ollut virkata valkoisia reunoja, mutta koska huivi oli sittenkin liian lyhyt, kun neuloksen päättelin, päätin virkata pienet extra reunat. Lopuksi vielä höyrytin huivin.

Tässä ohje palmikkoon, jota käytin eniten. Neuloin ristiin, joka 11. kerros. Palmikoisden välissä mulla oli 6-8 välisilmukkaa ja itse palmikkosilmukoita about 12/palmikko.


-Okuliina

Shortseillaan menemään!

Ompelin jo aiemmin yökkärishortsit, mustat, satiiniset. Nyt ompelin Eurokankaan palalaareista löydetystä kankaasta kahdet shortsit, vähän enemmän panostettuina.

Vyötärökaitaleena käytin mustaa kangasta, toisiin shortseihin ompelin lahkeisiin mustan nauhan ja taskun. Toiset pidin ihan basic:eina. Kaavan mahduttamisella 0,85m pituiselle kankaalle, niin että saadaan kahdet shortsit oli suurin haaste. Toinen haaste oli vyötärötaite, lopulta jonkin aikaa pähkäiltyäni tein siihen mustasta lisäkaitaleen, jolloin sain vyötärön ja kuminauhan pujottamisen onnistumaan. Muuten shortsien tekeminen oli tällä kertaa jo helpompaa. Itse tykkään tästä mallista ihan super paljon. Viimeksi jäljitin jo olemassa olevista shortseista, mutta tällä kertaa tein kaavan. Taskulliset shortsit jäi mulle, toiset annoin Ellalle.


-Okuliina

Kirjottu kangaskasssi

Yhteishaun toinen halutoiveeni oli Rasekon muoti- ja tekstiilialan perustutkinto. Kyseiseen koulutukseen oli pääsykoe, jonne oli vietävä jokin itse tehty työ. Tahdoin tehdä uuden työn.
Työssä haastoin itseni, halusin laittaa kärsivällisyyteni koetukselle ja oppia jotain uutta.
Ompelin raakakankaasta kangaskassin, tavallisen valkoisen. Kassiin kirjoin eri värisillä, sävyisillä ja paksuisilla langoilla tytön, jonka ympärille kukkaköynnöksiä ja puun. Lopulta ompelin kassiin vielä vuorin.
Lopputulokseen oon super tyytyväinen!
Ja niin, sattui myös vahinko, kassi tahriintui kastikkeeseen, sen peitin rajaamalla tahrat punaisella ja mustalla kangastussilla….

Alla kuvia eri vaiheista ja lopputuloksesta.

60F8EB67-E2DD-4A75-A1C1-C9C5D3B21A61

Pataässä sukat

Ystäväni tilasi multa sukat. Punamustat ja pataässä oli toive.

Kotona mulla oli valmiina kelpaavat langat. Koska kevät on ollut kiireinen ja stressin täyteinen, sukkien tekemisessä kesti.

Tein kyseisissä sukissa virheen, jota ikinä ennen ole tehnyt. Yks yö neuloin sukkia ja väsytti, tein kantalappua. Kantalapussa oli tarkoitus olla 24s, mutta puoliunessa olin neulonut levennyksiä niin, että lopulta kantalapussa oli yli 27s. Piti purkaa ja uusia.

Sukkien jalkapöytään kirjoin pataässän.

Lopputulos on ihan ok. Ei missään nimessä paraimmat tekemäni sukat, mutta oikein kelpo pari kuitenkin!


-Okuliina

Veitolasta

Maria Veitola. Nainen, joka inspiroi ja nainen, jota ihailen. Vaikka olen monista asioista eri mieltä ja ajattelen toisin kuin hän, on hän silti kiistämättä upea persoona! Taitava, tyylikäs, empaattinen, viisas, itsenäinen sitkeä, voin, utelias ja vaikka mitä.

Lomamatkalle Italiaan ostin luettavaksi Maria Veitolan juuri ilmestyneen Veitolan. Paniikki kirjan loppumisesta tuli jo ensimmäisillä sivuilla ja oli ihanaa lukea pitkästä aikaa oikeasti kiinnostavaa ja koukuttavaa kirjaa. Blogini ei ole kirjablogi, mutta tama on poikkeus.

Jos mulla olis idoli, se olisi varmaan Maria Veitola.

Kirja oli loistava! Oivalluksia, ideoita, opetuksia. Sopivasti puhe- ja yleiskieltä. Paljon, kohtia, jotka yllättivät, opettivat ja joihin saattoi samaistua. Kirja oli monipuolinen ja ihan kirjoittajansa tyylinen. Pidin siitä, että tekstivärinä oli käytetty myös itse Veitolan lempiväriä, vaaleanpunaista. Kaikista kirjoista, jotka elämäni aikana olen lukenut, uskon että tää on ollut yks merkityksekkäimmistä, osuvimmista ja koskettavimmista. Sain kirjasta itsevarmuutta, samaistuin asioihin, tuntemuksiin ja tapahtumiin, opin ja ihmettelin. Itse voisin sanoa kirjaa jopa tietynlaiseksi elämän oppaaksi. Ja no niinhän se meneekin, usein otat mallia, saat vinkkejä ja opit jotain, kun kuulet jonkun toisen elämästä. Kirja herätti paljon ajatuksia.

Kirjassa on pitkä luku äitiydestä. Siinä puhutaan esim. siitä, kuinka hän ei koskaan oikein halunnut olla äiti ja perustaa perhettä. Lopulta Maria sai kuitenkin pojan. Lopussa todettiin vielä, että yhden asian vuoksi hän haluaisi olla mies, koska miehillä ei ole ikärajaa lasten saantiin. Oon itsekin vasta teini, mutta siitä huolimatta tai just siks en ikinä ole kunnolla ymmärtänyt, et miks joku ei tahtois olla äiti. En oo ikinä suostunu leikkiä kotia ellen oo saanu olla leikissä äiti ja otan itelleni aina porukoissa äidin roolin, niin kauan ku muistan oon tahtonut isona tulla äidiksi. En ikinä ymmärtänyt tyttöjä, jotka halusivat kotileikeissä olla vaikka lemmikkejä. Onks äitiys sit niin luonne sidonnainen asia? Musta on hassua ajatella, et joku asia mikä voi olla toisen suurin pelko onkin toisen ihmisen haave. Mun mielestäni on kind of epäoikeudenmukasta et joku joka vois saada lapsia ei käytä sitä tilaisuutta ja joku joka haluis niin kovasti lapsia ei niitä saakaan.

Lisäksi puhuttiin ihastuksista, parisuhteista ja rakkaudesta. Ja työstä, urasta ja tyylistä.

Mä tykkään tyylistä, jolla Veitola kirjoittaa. Hän kirjoittaa (myös puhuu) asioista suoraan ja kaunistelematta, hän kirjoittaa havainnollisesti, mutta kuitenkin vähän yleistäen. Hän kirjoittaa määrätietoisesti ja omasta näkökulmastaan. Rakenteeltaan ja kieleltäänkin tekstejä on mukava ja helppo lukea.

Kirja on loistoteos! Nyt se lähti lukuun ystävälleni ja uskon, että luen sen itse vielä joskus uudestaan. Arvostan Maria Veitolan työtä ja wow, mikä upea ihminen hän onkaan!


-Okuliina