Purjeet käyttöön #3

Heips!

Purjeiden ompelu ja se miksi pyysin vanhaa purjetta ompeluun alkoi tästä työstä. Pyysin 40cm kaitaleen purjetta iskältä. Iskän 40cm olikin vähän eri kuin mun.

Ompelin espadrillokset. Vuorikangas lakanaa ja päältä purjetta. Etuosaan tein myös mustista pienistä helmistä ketjun. Osat pohjaan ompelin kaksinkertaisella karhulangalla ja parsinneulalla. Pohjat ostin joskus Presentosta. Pohjat maksoi muistaakseni n. 9,90€.

Kengistä tuli mielestäni ihan super kivat ja eihän tekeminenkään vaatinut kuin ”muutamat” kolhut pöytään, pari kirosanaa, kadonneen parsinneulan, 5 pistosta sormeen siten, että verta vuosi ja kipua kämmenessä kun neulaa työnsi paksun purjeen ja pohjan läpi.

Näissä kengissä testasin myös, kuinka purjetta pystyy silittämään silitysraudalla. Ihan hyvin, rypyttömäksi sitä ei saa mutta silitys sujuu kuitenkin ihan hyvin. Purje pehmeni hieman, kun silitin sitä harson läpi 2 pisteellä.

 


-Okuliina

Purjeet käyttön #2

Heips!

Ompelin yks iltapäivä kassin purjeesta. Vetoketju, etutasku, kulmat. Purje, mitä käytin on veneen vanhaa purjetta, tein samasta purjeesta samalla myös muita juttuja.

Tarkoitus oli ommella kassi, kaks saumaa ja kahvat. No sitten halusin tehdä siihen etutaskunkin. Lopuks tajusin, kuinka suuri tää  mun kassini oli, joten tein siihen pohjan. Pohja pienensi kassia just sopivasti. Ja lopulta vielä muistin, että varastossani saattaisi olla punainen pitkä iso vetoketju. Myös vetoketju pääsi työhön.

Tykkään lopputulemasta. Laukku on ihanan suuri ja kätevä etutaskun ja vetoketjun ansiosta.

Jengi kyselee multa usein sitä, että voiko purjetta ommella tavallisesti esim. puuvillan lailla. Vastaus on kyllä voi. Perus ompelulangalla, -neulalla ja -koneella varovasti pystyy purjeen ohuita kohtia ompelemaan. Jos purjeessa on vahvistus tai sauma tms. voi ompelu joskus olla hankalaa ja neulan katkeamis riski suurenee. Neulahan toki tylsyy purjeesta aika kiitettävästi.


-Okuliina

Purjeet käyttöön #1

Heips!

Mulla on vanhaa purjetta kotona, jota nyt olen käyttänyt ompeluun. Purjetta pystyy ompelemaan tavallisella ompelukoneella ja -neulalla, pitää kuitenkin olla varovainen ja aikalailla se neula tylsyy tässä hommassa.

Ylimääräisiä kuteita, lankoja ja tilkkuja lojui mun nurkissani ihan liikaa ja ne pääsivät samaan työhön vanhan purjeen kanssa. Ne silputtiin ja niistä tuli täytettä iso kasa. Näin ei tarvinnut heittää niitä roskiin eikä hermostua ylimääräsestä ”roskasta” laatikoiden pohjalla.

Leikkasin kaitaleen ja purjeesta ja taitoin sen, ompelin siitä tyynyn parilla saumalla. Helppoo ku mikä! Tyynyn sisään heitin silputut kuteet, tilkut ja langat. Täytteestä tuli sopivan kova ja tyynystä tuli ihan mahtava!

Ja koska tyynyn kangas eli purje on vanhaa purjetta ja täyte on ylimääräisestä, rumasta ja/tai käyttämättä jääneestä tekstiilijätteestä tyyny on täysin kierrätysjuttu.


-Okuliina

Projektin kankaat

Heips!

Tällä viikolla näin ompelija kangaskaupassa. Löysimme hyvät kankaat yllättävän äkkiä. Tänään laitoin Marjoilla viestiä ensi tapaamisen ajankohdasta, silloin minusta otetaan mekkoa varten mitat.

Kankaat, jotka valiysimme ovat valkoiset. Kankaita on kahta erilaista, hihat ja muu mekko-osa.

-Okuliina

Ruokalaput

Heips!
Parin kuukauden sisällä oon saanut kaksi serkkua lisää (ei kaksoset). Toisen ristiäiset vietettiin jo. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni ortodoksisissa ristiäisissä.

Lahjaksi serkku sai kaksi ompelemaani ruokalappua. En ollut ikinä ennen tehnyt ruokalappuja. Otin mallia siskoni vanhasta ruokalapusta, mutta vasta jälkikäteen hiffasin kuinka ruokalaput olisi ollut helpompi tehdä ja lopputulos olisi ollut hienompi. En siis ollut lopputulokseen täysin tyytyväinen, mutta sen oli nyt kelvattava, tiukan aikataulun vuoksi. Vaikeinta ompelussa oli reunojen huolittelu. Ompelin ruokalappuihin kaksi kerrosta, alempi perus puuvillakangasta/lakanakangasta ja päälimmäinen muovista kangasta, olisikohan tämä ollut nimeltään kristallimuovia tms. Ensi kerralla teen ruokalaput paremmalla tekniikalla!


-Okuliina

IMG_0848
malli ruokalappu

IMG_0847
leikkailua ja mittailua ja suunnitteluakin

Projekti kiksit!

Heips!
Tällä viikolla kävin ompelijalla. Suunniteltiin mekkoa yhdessä ja katseltiin mun ideoita. Sain tutstua Marjon ompleimoon ja putiikkiin. Tietyllä tapaa myös minuun iski unelman voimakkuus, haluaisin isona ompelijaksi ja tuolla ompelimossa se unelma poraantui muhun vielä lujemmin kiinni. Höpöttelimme myös pitkänpätkän kässähommista. Mekosta tulee varmasti ihana!

Seuraavan tapaamisen sovimme parin viikon päästä kangaskauppaan. Siellä katselemme yhdessä mahdollisia mekkokankaita. Siihen mennessä minun pitää valita ”lopullinen” suunnitelma jota lähdetään toteuttamaan.

Niin innoissani tästä projektista!


-Okuliina

Faija käyttää napapaitaa / iskän synttäri

Heips!
Taas meidän perheessä juhlitaan! Iskän synttärit! Onnea faija!

Iskä soitti mulle viime syksynä Vesterinen yhteineen biisi Faija käyttää napapaitaa koulumatkalla, sitä me molemmat ollaan popiteltu ihan kiitettävästi. Syksystä asti mun on pitänyt tehä täläinen paita iskälle, mut en oo vaan saanut aikaseks. Isänpäivälahjaksi esim. mut sit en jaksanut, niin ei mulla ensin ees ollut iskälle mtn isänpäivälahjaa kunnes edeltävänä yönä tein pikapikaa iskälle lahjan. Nyt sain synttärilahjaksi aikaseksi tän paidan.

Idea tuli Faija käyttää napapaitaa musiikkivideosta. Ostin vaaleanpunaisen miesten M-kokoisen (eli iskälle peinehkön(?)) t-paidan, se maksoi 5-7€ muistaakseni. Kotona lyhensin hihoja ja helmaa taitteen verran, taitoin siis kangasta taitteen verran sisään ja ompelin, tällöin helma ja hihat lyheni n.2cm. Tummansinisellä tekstiilitussilla kirjoitin rintaan FAIJA. Lopuksi silitin taas värin kiinni. Helppo ja nopea juttu. No juu en usko et paita on ihan täysin napapaita mut menköön! Tää on mun visio mun faijan napapaidasta!

Tässä linkki Faija käyttää napapaitaa musavideoon!

IMG_8167
<3<3

Onnea iskä! PUS!

-Okuliina