”No hanki v**** elämä!”

Jokaisella on oma elämä, jokaisen elämä on ainutlaatuinen ja erilainen. Kaikki me tavoittelemme elämässämme eri asioita. Kiitos siis ystävä kun muistuta mua hankkimaan elämän. Valitettavasti mulla on sellainen kuitenkin jo, enkä uutta voi kaupan hyllyltä ostaa.

Jokaisen elämä on erilainen elämä, jokaisella kuitenkin on elämä ja jokainen sen käyttää eri tavalla. Toiselle elämää on se, että ympärillä on monta sataa ihmistä, toiselle riittää ympärille vain yksi ihminen. Toiselle elämä on yksin kotona hengailua, netflixiä ja peiton alla loikoilua, toinen ramppaa jatkuvasti kylässä ja hengailee porukoissa. Kuitenkin kaikilla, jotka hengittävät on elämä. Jos se elämä ei sen eläjältä itsestään tunnu hyvältä on aika muuttaa sitä. Ulkopuolisella ei kuitenkaan kuuluisi olla oikeutta sanoa ”No hanki v**** elämä!”. Instagram seuraajat, snapchat streakit, ulkona hengailun tai seurustelu kumppaneiden määrä, koulunumerot tai epäonnistumiset ei sitä määritä, onko elämä vai ei.

Jokaisen elämään vaikuttaa yksityisyys, kulisit, arvot, mielenkiinnon kohteet, salaisuudet, luonne, sosiaaliset taidot ja terveys. Älä arvostele toisen elämää sen perusteella, mitä siitä saatat tietää, älä arvostele ollenkaan. Vältä vertailemasta elämääsi toisten elämään. Anna ihmisen olla ja elää omaa elämäänsä, elä itse omaasi.

”Te ette ikinä voi tietää muista ihmisistä, että mitä ne käy läpi. Te ette voi arvostella muita ihmisiä sen perusteella mitä te näätte. Jos te ette oikeesti oo päässy sen ihon alle, te ette pääse ihmisen ihon alle, ellei se päästä teitä”

Yllä oleva lainaus youtubettaja Mansikkkan videosta ”Storytime / Halusin kuolla”.

Älä käske ihmistä hankkimaan elämää, hällä on se jo. Hyvä, huono, mahtava tai surkea, elämä kuitenkin. ”Hanki elämä” on mun mielestä sama kuin sanoisit ihmiselle että piparitaikina on piparitaikina eikä pullataikina.

Elämäsi on hyvä juuri sinun elämänäsi.

-Okuliina

Mainokset

Kauniit, rumat jalat.

Omistan tämän kirjoituksen kaikille kipeille koiville, hiertyneille jaloille, kokeneille kintuille, tanssijoiden tassuille, leikatuille leg:eille, ojentuville polville, sukkia vihaaville kohtalotovereille, kynnettömille pikkuvarpaille, sheivaamattomille säärille ja ennen kaikkea mun äidille.

Kun mä olin pieni, ihmettelin usein kuinka rumahkot jalat äidillä oli, tai no samanlaisethan ne edelleen ovat. Näen ne nyt kuitenkin ihan toisin. Kuinka ne jalat on niin pienet? Kuinka ne on niin halkeilleet ja kuivat? Miten ne ei satu? Sattuhan ne, kai. Kuinka äidin polvet on taas ihan ruhjeilla ja mustelmilla?

No, äidin jalat ruhjeilla, mustelmilla, kovettumilla onkin vielä kohtalaisen helppo selittää. Tanssijan tassut. Ja äidin jalka nyt vaan sattuu olemaan lähes samankokoinen kuin 5-vuotiaan veljeni.

Mitenkäs sit nämä omat jalkani? Miks nää on hiertymillä, kovettumilla, ruhjeilla ja ruvilla? Miks mun jalkani ovat kuivat?

Mun jaloissani on ruhjeita, mustelmia, kovettumia, hiertymiä sun muuta. Enkä ole taaskaan jaksanut sheivata sääriäni lähes kuukauteen.

Parhaillaan mulla oli kesällä yhteensä 14 hiertymää jaloissa. Käytin kesän aikana yli paketillisen laastaria hiertymiin, koko paketista yhtäkään laastaria en käyttänyt haavoihin, jokainen laastari meni hiertymään tai sen estoon. Vihaan sukkia, ne on jotenkin ahdistavat eikä ikinä ehjät, sopivat, asuun matchaavat, kenkiin piiloutuvat tai muutenkaan hyvät. Joten mm. just siksi mua hiertää monet kengät. Vansit on lähes ainoat kengät, jotka uusina hiertää, muut kengät hiertää vasta kun niitä on jo käytetty jonkin verran. Silti itsepäisenä ja tyhmähkönä laitan aina ne upouudet vansit jalkaan vaikka olen täysin tietoinen tulevasta tuskasta.

Ei jalkani niin kamalat ehkä olekaan, jonkun mielestä varmasti. Ei kuitenkaan mun mielestäni. Tajusin, et eihän äidinkään jalat oikeasti oo kamalat, ne on vaan mun äitini jalat, mun näkökulmasta ne on ihan kauniit.

Ei jalat ole rumat jos niissä on hiertymiä, jos ne on karvaiset, isot tai pienet, halkeilleet tai kovettuneet. Jalat ei oo rumat jos niissä on arpia tai rupia.

Jalat vie ihmisen elämään, seikkailuille, kokemuksiin. Jalat pitää sut pystyssä, liikuttaa sinua, satuttaa sua, tekee susta pidemmän. Jalkasi näkevät elämää kanssasi. Jalkasi tuntevat mukavia ja inhottavia juttuja. Lego palikan päälle astuminen keskellä yötä unenpöpperössä matkalla vessaan, ei tunnu hyvältä. Varpaiden upottaminen rantahiekkaan kesän ekana ranta päivänä, ai että! Juokseminen halaamaan rakkaimpaasi. Hyppimään kesäöisin trampolinilla. Juoksemaan pakoon. Taistelemaan. Jalat. Ihmisen jalat on arvokkaat, upeat ja hienot, ainutlaatuiset. Seikkailijat.

Jalat on tärkeä ja aikalailla hienokin asia.

Mulla on reisissä ja lantiossa ”tiikeriraitoja”, monilla muillakin on. Joskus ne näkyy paremmin, joskus tuskin lainkaan. Oon epävarma reisistäni. Enkä kauheesti välttämättä edes välitä reisistäni. Siksi vältän kesäisin shortseja. Reiteni on silti täysin hyvät, ihan sopivat ja iso osa alavartaloani. Ne on mun reidet! Ne reidet on osa siskoni maailman parasta syliä, osa ulkonäköäni, epävarmuuksiani ja kokemuksiani. Reiteni on olleet tyynynä. Ne on estänyt mua käyttämästä joitakin farkkuja. Mut kuitenkin ne on kantanut mua aina. Ne on pitänyt mut pystyssä. Reidet. Ai että.

Ei jalkojen tarvitse olla hoikat, sileät ja kiiltävät, kapea nilkka ja hyvät pohkeet, sopusuhtaisilla reisillä ja reisivaolla. Oli ne jalat sitten tukkimaiset, leikatut, kipeät, ruhjeiset, yliojentuvaiset kuten mulla ja vaikka meijän iskällä. Jalat on hienot korkkareilla, haavoilla, mustelmilla, karvoilla ja taipuisuudella. Jalat on hienot kynsilakoilla. Jalat on hyvät sukkiksila, farkuilla ja verskoilla. Ei kaikki jalat jalkojen kauneuskilpailuja voittaisi, kaikki jalat on silti jotenkin kauniita, upeita ja hienoja, ainakin ainutlaatuisia. 

Kiitos äiti, ja kiitos äitin jalat. Äidin jalat on joskus ehkä karheat ja halkeilleet ja joskus ihan mustelmilla. Välillä äidin jalkoihin sattuu. Äiti tanssii niillä jaloilla kuitenkin hienommin kuin kukaan toinen. Äiti on tullut auttamaan mua niillä jaloilla lukemattomat kerrat ja hakenut mut kavereilta, koulusta, tarhasta ja mistä milloinkin. Äiti on kantanut mut sylissänsä ja vatsassansa niillä jaloilla itsensä lisäksi aina. Äiti ottaa mut vieläkin syliin jos haluan, ja ne jalat kestää edelleen. Äidin jalat ei voittaisi missikilpailuja mutta mun mielestä äidillä on ihan sairaat upeat jalat. Ja onhan missikilpailut 2017 vuoden maailmassa vähän vanha juttu, se on kuitenkin asia erikseen. Äidin jalkoihin on sattunut monesti ja äidin polvi on hajonnut joskus. Äidin jalkojen avulla oon päässyt moniin seikkailuihin. Äidin jalat on mahdollistanut mullekin monta asiaa. Ei se haittaa, että ne on mustelmilla tai jos niitä ei oo just rasvattu ja sheivattu eikä sekään haittaa, että niissä on arpia ja rupia. Äidin jalat on ainutlaatuiset. Niin on jokaisen toisenkin.

IMG_4945

Ei jalkoja tarvitse rakastaa, en minäkään rakasta. Ei jalkoja tarvitse esitellä. Saat vihata mustelmaasi ja saat valittaa hiertymistä. Saat valittaa kivusta. Ei se haittaa, jos sun jalat taipuvat yli. Eikä sekään haittaa jos jalkasi on ihan erilaiset kuin kaikilla muilla. Muista kuitenkin, että onhan jalat nyt piru vieköön aika hieno juttu!

Jalat edellä elämään ystävät rakkaat!

-Okuliina

 

 

 

Jos aikaa ois

Nuku 9h
Käy koulua n.7h
Urheile 2h
Tee läksyt n.1,5h
(Lue kokeisiin n.1-4h)
Syö viidesti päivässä =n.10min+n.15min+n.10min+n.20min+n.10min=n.1h10min
Näe kavereita 2-3h
Vietä perhe-aikaa 1h
Ilta- ja aamupesut n.15min+n.10min=n.25min
Vietä omaa aikaa yksin/harrastukset/ruutuaika 1-2,5h
Tee kotityöt 15-30min

Tämä kaikki pitäisi (lähes) päivittäin arkena teinin tehdä.
Opettajat antaa hulluja määriä läksyjä, okei ei ehkä tehtävämääräisesti kauheesti, mutta jos kolme opettajaa antaa jokainen kolme isompaa tehtävää ja yhden pienemmän tehtävän on se jo yhdeksän isoa tehtävää ja kolme pienempää, se ei enää ole vähän läksyä. Läksyihin menee aikaa. Koulussa teinin tulis viettää se about 7h, siihen päälle läksyt → lähes 9h koulutyötä/päivä, mikäli kokeet ovat tulossa ylittyy koulutuntien määrä päivässä yli kymmeneen helposti. Too much. Siksi me tullaan myöhässä, jätetään läksyjä tekemättä, tehdään tehtävät sinnepäin ja kirjoitetaan miten sattuu, sluibataan ja ollaan tunneilla levottomia. Me yritetään parhaamme, meitä kiinnostaa, me haluamme olla hyviä.

Kouluun menee yleensä vuorokauden yhdet 8-10h, toiset 9h menee yöuniin. ”Kasvavan pitäisi saada riittävästi unta kehittyäkseen ja jaksaakseen”, totta niin pitäisi. Ei ehkä väsyttäisikään näin paljoa. Me karsitaan yöunistakin, jotta muka jaksettais ja ehdittäis. Haluisimme toki nukkua, haluisimme varmasti nukkua yli 9h/vrk jos se vain olisi suinkaan mahdollista.

Kouluun ja yöuniin meni jo 17h/24h. Jäljellä siis 5h. Tavoitteellinen liikuntamäärä päivittäin olisi 1,5h-2h. Monet toteuttavatkin tämän. Nyt urheilun jälkeen on päivästä kulunut 19h/24h.

Aloita päiväsi aamiaisella, syö lounas koulussa, välipalaa koulun jälkee ja päivällinen vanhemien tultua töistä ja perheen kotiuduttua, ennen nukkumaan menoa syö vielä pieni iltapala. Näihin aikaa menee noin 1h. Vuorokaudesta on jäljellä suunnilleen 4h.

Sosiaaliset ihmissuhteet ja kaverit+ystävät ovat tärkeä osa elämää. Niiden kanssa vietetään aikaa mieluusti. Heidän kanssaan olisi kiva viettää aikaa ainakin 2-3h. Enemmänkin jos kaverit ja läksyt tai kaverit ja harrastukset tai liikunnan yhdistää. Siksi ollaan puhelimilla, ei meillä aikaa ainaole kavereillekin, varsinkaan kaikille, me jutellaan somessa niille puhelimen kautta.

Perheen ja kodin kuuluisi olla nuoren tuki ja turva, tosin valitettavasti ei aina näin ole. Perheen kanssa kuitenkin tulisi viettää aikaa n.1h päivässä, usein 20-40min siitä tulisi mennä yhteiseen ruokailuhetkeen.

Käy suihkussa päivittäin, pese hampaat kahdesti, harjaa hiuksesi, pese kasvosi jne. Päivittäiseen hygienianhoitoon kuluu heittämällä 30min. Kaikkien näiden jälkeen aikaa vuorokaudesta on kulunut jo suunnilleen 24h10min.

Huoltajat tahtovat nuoren oppivan elämään ja pitämään huolta itsestään, eli kotityötkin on hoidettava niihin päivästä riippuen kuluu 5-30min tai enemmän aikaa. Nyt ollaan jo suoritettu 24h40min.

Joskus tarvitsee olla yksin, viettää omaa aikaa, kuunnela musiikkia, rentoutua, rauhoittua, hengata tai tehdä mitä ikinä yksin tekeekään. Tähän menisi mieluusti suunnilleen 2h.

Jotta kaiken ehtisi tarvittaisiin vuorokauteen 2-5h enemmän. Aikuiset, teinin elämä ei ole helppoa, rentoa, huoletonta. Näiden kaikkien tehtävien ja suoritusten päälle lisää vielä tieinin mieli ja psyyke. Ei ihme, että nukuttaa, väsyttää ja stressaa, koulu heittelee ja vanhemmat huutaa.

Me yritetään parhaamme, teemme parhaamme. Haluamme kuitenkin elää, testata rajoja, oppia elämää, kokea asioita, tuntea tunteita, koittaa uutta ja seikkailla.

Mutta kun aika ei tähän kaikkeen riitä. Aika. Aikakin on ristiriitaista.

IMG_4741


-Okuliina

Mitä minä tahdon?

Mitä minä tahdon? Mistä unelmoin?

En todellakaan kerro/kertoisi kaikkia haluamiani asioita, tavotteita haaveita ja unelmia blogiin tai nettiin. Nyt on kuitenkin fiilis, että haluan avata mua, asioita mitä tahdon, joita arvostan ja jotain mistä unelmoin.

Sanon nykyään tosi usein ”koska mikään ei ole varmaa, mutta kaikki järjestyy”. En edes varsinaisesti tiedä mistä se tulee, kenties ihan vaan elämästä. Mielestäni noi sanat pätevät myös unelmiin ja suunnitelmiin. Tykkään noista sanoista ihan hirveesti.

Mä kirjoitan onnellisuudesta, ilosta, ulkonäköpaineista, itsevarmuudesta, käsitöistä ja fiiliksistä. Kirjoitan arkipäivästä, perus elämästä, mietteistä ja ihmisistä. Kirjoitan nettiin, paperille, kirjoihin, viesteihin. Kirjoitan sulle, teille, ihmisille, ystävälle, rakkaille, kavereille ja perheelle, koululle, minulle ja maailmalle. Kirjoitan paljon. Ellen kirjoita, mietin mitä voisin kirjoittaa.Mietin kuinka asian kirjoittaisin, en kuinka sen ääneen kertoisin.

Mä haluan osata tosi paljon kieliä, tuntea kulttuureita. Haluan osata paljon käsitöitä ja tietää muodista. Haluan olla onnellinen. Tahdon seikkailla maailmalla, nähdä elämää. Olla itsenäinen.  Tahdon pärjätä elämässä. Mun haavetyö sisältää tekstiilejä ja muotia, toivottavasti myös kirjoittamista jonkin verran. Pitkään mulla oli haaveena ja ajatuksena, jopa tavoitteena lähteä peruskoulusta amikseen ja lukea itseni ompelijaksi ja kirjoittaa ylioppilaaksi siinä samalla. Kerroin suunnitelmastani vasta kun se oli jo kauan pyörinyt päässäni. Vaikka suunnitelmani ja unelmani alkoivat pikkuhiljaa vaihtua puhuin edelleen meneväni amikseen ja opiskelevani ompelijaksi, siinä samalla mietin kuitenkin jotain muuta. En mä ehkä tahdokaan (vielä) ompelijaksi. Katsellaan, mihin elämä mut kuljettaa. Nyt just ompelijaksi opiskelu on mun kakkos vaihtoehto.

 

En ihaile ketään julkkista, urheilijaa, kirjoittajaa, suunnittelijaa tai muutakaan tiettyä arvostettua ja kunnioitettua, ihailtua ihmistä . Jos kysytään, ketä minä ihailen, vastaan todennäköisesti ”öö, en ketään”. En tykkää tosta kysymyksestä. Jollain tasolla koen kyseisen kysymyksen olevan myös mulle henkilökohtainen. Vastatessani ”en ketään” valehtelen. On mulla idoleita. Ihailen ystäviäni, vahvoja ihmisiä, ihmisiä, joilla on tarina, selviytyjiä ja ihmisiä, joilla on oma tyyli. Itsekin tahtoisin olla vahva ihminen, omalla tyylillä.

Arvostan rakkautta, rehellisyyttä, onnellisuutta, tasa-arvoa, kädentaitoja, eettisyyttä, vapautta (vapaus on upeinta ikinä!), puhtautta, terveyttä, perhettäkin, myös koulua. Arvostan ihmisiä ja inhimillisyyttä. Arvostan monia asioita, tiedän sen. Se on vain hyvä asia kuitenkin.

Kaikessa mitä teen, kaikessa mitä olen tahdon aina olla paras. En kuitenkaan ole kilpailuhenkinen. Ristiriitaista. Ehken ole kilpailuhenkinen, enkä tykkää kilpailla, sillä jollain tasolla olen kuitenkin huono häviäjä, vaikken sitä aina näyttäisikään. Voi olla kova pala purra, että joku on mua jossain parempi. Tämäkin asia aiheuttaa mussa mustaisukkaisuutta… Eli jos joku on minua jossakin parempi saatan kaikessa yksinkertaisuudessaan olla hälle vain tästä asiasta mustis.
Tahdon olla paras tytär, ystävä, oppilas, sisko, kirjoittaja, craftaaja, kaveri, auttaja, lapsenlapsi, kummityttö jne. On yksi asia, jota olen ja jossa ei kukaan koko maailmassa ole yhtä hyvä, olen siinä paras, olen minä, olen just tämä Vilma.
Ilokseni, onnekseni, helpotuksekseni olen kuitenkin viime aikoina kyennyt irtaantumaan tästä kyseisestä ”pakkomielteestä” olla paras ja onnistua. Olen opetellut tuntemaan minua, olemaan mullekin kiltti, arvostamaan tekojani, tekemään kivoja juttuja vuokseni. Elämä on paljon kivampaa kun huomion itsenikin ja annan itselleni armoa, jaksan paljon paremmin kaikin tavoin, eikä siltikään tarvitse olla itsekäs.


-Okuliina

 

Koska mä voin

Päiväkirjateksti 23/8/2017

On ollut onnellinen päivä. Tein asioita vain itseäni varten, miettien vain omaa hyvää fiilistä. Joskus saa tehdä näin, olematta siltikään itsekäs.

Heräsin kiukkuisena, viisi minuuttia myöhässä. Olisin tahtonut jäädä sänkyyn, niin pehmeään, lämpimään ja turvalliseen, niin mukavaan ja hyvään, olisin tahtonut käpertyä vielä prinsessalakanoihini ja nukkua lisää. Oli noustava, vastahakoisesti väsyneenä tein aamutoimet, vaihdoin asuvalintaani kolme kertaa ja lähdin kouluun. Päätä jomotti, vatsaa sattui, selkä särki ja olo oli väsynyt, kiukutti, ahdisti, ärsytti, olo oli turvonnut. Olisin tahtonut kahvia.

Otin olooni särkylääkettä, meinasin torkahdella tunneilla ja olisin halunnut kotiin. Päätin pian, ettei tästä voisi tulla samanlaista kiukkuista ja kireää, epämukavaa päivää huonolla itsetunnolla, tuskaan alistuen kuten edellisenä päivänä. Menetin hermoni kipuun, laiskotteluun, väsymykseen, sääntöihin ja huonoon asenteeseen. Tästä tulee vielä onnellinen päivä, iloinen ja hyvä. Minä jaksan, minä selviän.

Olo alkoi kohentua. Suupieliä alkoi hymyilyttämään. Oloni keveni, vaatteet eivät enää tuntuneet epämukavilta, naama ei enää näyttänyt suttuiselta eikä hiukset takkuisilta. Nauroin sanalle korahdella, päätin voittaa huonon olon ja täyttää itseni itsevarmuudella, rohkeudella, ilolla ja onnellisuudella. Nauttia olostani, iloita elämästä, pitää hyvä loppu päivä. Olla onnellinen -ja ylpeä siitää! Iltapäivällä itseäni nauratti, hymyilytti vain. Hyvä olo, pienet ihanat asiat.

Kotimatkalla ostin itselleni lempikukan, koska niin olin tahtonut tehdä jo kaksi viikkoa. Sitten kävelin kahvilaan, iloisena kukastani. Tilasin mukaani kahvin ja kävelin kotiin, kuuntelin rakkauslauluja ja nautin kahvistani, en edes miettinyt, en jaksanut murehtia maailmaa. Hymyilin ohikulkijalle, sain hänet hymyyn. Näyteikkunoiden heijastuksesta näin itseni, askeleeni, kävelytyylini, hymyni. Tokaisin hiljaa mielessäni minulle: ”Näytänpä nätiltä!”. Aamulla samojen näyteikkunoiden ohitse, samoissa vaatteissa, samoilla meikeillä kulkiessani mietin kuinka en näytä ollenkaan nätiltä, kuinka näytän stressaantuneelta ja uniselta, kuinka vaatteeni lössöttää ylläni ja kuinka oloni on kuin turvonnut peruna.

Ah kahvi, sitä makua ja tuoksua olin kaivannut jo aamu kuudesta saakka, olihan kello jo nyt yli kolme. Oli ihanaa pitää nahkatakkia. Ajattelin sen hetken vain itseäni, mietin minua, unelmiani. Siinä hetkessä muistin, etten ollut tehnyt pitkään aikaan asioita minulle, hetken mieliohteesta, elänyt hetkessä, ajatellen itseäni. En jaksanut murehtia siitä, että tililtäni vähentyi jälleen viisi euroa, käytännössä täysin turhuuteen. Koko kotimatkan kukka kainalossa ja kahvi kädessä ajattelin vain hyviä asioita.

Ei ole aina pakko tehdä asioita, miellyttääkseen muita, ollakseen hyvä ihminen muille. Teen läksyt, jotta opettaja kelpuuttaisi minut, haluisin tehdä muuta, vaikka neuloa. Ajattelen kuitenkin, että ensin muut, sitten minä. Tällä kertaa tein toisin, olin, ihailin keltaista kukkaani, kirjoitin, lojuin lattialla, leikin siskoni kanssa. Tällä kertaa elin kuten tahdon, annoin vastuun olla hetken, nautin elämästä, tästä päivästä. Aamulla varmaan taas kiukuttaa, koska läksyjen tekeminen menee myöhäiseksi ja yöni venyy. Teen läksyt kohta.

Olin aidosti onnelllinen, en halunnut ajatella kurjuutta tai kuinka mulla vois olla huono olla, kuinka asiat ei aina suju, kuinka kaikki voisi olla paremminkin, kuinka mulla ois tehtäviä tehtävänä, kuinka voisin olla parempi. Nautin siitä hetkestä, olin itse, päivä oli sittenkin hyvä. Miksi olisin kärsinyt kivussa, kun särkylääke on olemassa? Miksi olisin kiukutellut opettajan ärsyttävästä äänestä? Voin ihan hyvin olla kuuntelematta, ohitse mennyt tieto on toisen hetken  murhe. Olen nyt tässä ja nyt on nyt. Kalenteri on ihana mutta tämä hetki on vielä ihanampi.

Täytyy tehdä asioita itseään varten jaksaakseen, ollakseen tyytyväinen ja onnellinen. Ollakseen jälleen pirteä ja energinen, nähdäkseen hyvät asiat.
Kun olen tehnyt asioita minulle jaksan jälleen auttaa muita, tehdä asioita muiden eteen, ajatella ja hengittää, nauraa ja kuunnella muiden murheita, olla tukena ja seurana toisille.

Muista itsesi, jotta jaksat.


-Okuliina

Hullu, hullumpi, hulluin

Olin just matkalla ystävälleni perjantaina, kun kuulin tapahtuneesta. Ahaa ei ollutkaan kolari tai muu liikenneonnettomuus, jonka vuoksi ambulanssit säestivät pyöräilymatkaani ystävälle. Se oli puukotuksesta.

Edelis iltana kävin nukkumaan, ajatellen Barcelonan iskua. ”Voi, voi maailma. Hullu maailma, hurja maailma. Onneks meillä on täällä kaikki hyvin, onneks ollaan Suomessa. Lisäksi varmaan iskettäis ennemmin Helsinkiin ku kotiin”. No siis…..

Olisin tahtonut laskea kädestäin puhelimen, syödä rauhassa, sitten ehkä neuloa. Sukulaiset soitti, kaverit viestitti. Oli pakko vastata, ettei hätä syttyisi.Tietoa tulvi ja uutisia sateli. Kaikki oli ennallaan, kuitenkin sekaisin ja toisin. Jossain, ihan vieressä, tässä sydämiä särkyi, ihmisiä sattui, pelot kasvoi, turvattomuus tuntui, paniikki pääsi, itkuja vieri, paettiin paikalta, huudettiin apua, pelastettiin henkiä, ihmeteltiin elämää, kauhisteltiin maailmaa. Olen hengissä, olen turvassa, kaikki muutkin tuntemani ovat. Pahuutta ei voi poistaa, voisiko silti hyvää jakaa? Kaikki on särkyvää, mikä vaan voi hajota, loppua, päättyä, romahtaa koska tahansa, koska mikään ei ole ikinä varmaa, mutta kaikki järjestyy.

Ei mua pelottanut, mua ahdisti. Mua itketti. Olin jollain tapaa pettynyt. Olin kiitollinen, onnellinen elämästäni, turvassa, ihmeissäni. Olin juuri saanut itseni uskomaan, ettei kotona mitään tapahtua vois, tapahtui kuitenkin. Rakkaan vanhan kotini kulmilla, kadu(i)lla, joilla ensimmäisiä kertoja ilman aikuista yksikseni olin kävellyt, kadulla, jolla työnsin nukenvaunuja ja leikimme ystäväni kanssa äitejä. Kaduilla joilla olen elämäni aikana eniten kulkenut, tapahtui niin. Kuinka kukaan kykenee edes sellaiseen? Maailmassa on f______ up meininki, tää paikka on sekaisin ja hullu.

Sain tietää tapahtuneesta Snapchatissa, matkalla ystävälleni. Pian mystoreissa alkoi levitä kuv(i)a edesmenneestä naisesta, puukotuksen uhrista. ”#turussatapahtuu” ”Perus perjantai” ”Meno v***n Turku!”  Rakkaat kaverit, kaverien kaverit ja kaikki muutkin. Vaikka tapahtuneessa ei osallisena tai uhrina ollutkaan onnekseni yhtäkään tuntemaani ihmistä, otin kuvasta ja etenkin kuvateksteistä itseeni, loukkaanuin, ahdistuin, tulin surulliseksi, empaattiseksi, kiukkuiseksi, haikeaksi. En tiedä millä sävyllä, ”meno v***n Turku” kirjoitettiin. Minä ja moni muu saimme kuvasta ja tekstistä kuitenkin vitsinomaisen sävyn, kuin se olisi kirjoitettu vitsikkäällä, hupaisalla tavalla, no tälläistä sattuu. Kuin Turussa tämä olisi jokapäiväistä, ”hupskeikkaa ihmisiä puukotettiin”.  Miltä susta tuntuisi, jos läheisesi kuolisi ja saisit kuulla asiasta tuttusi sometilin kautta tekstillä ”#turussatapahtuu” ”tälläst tänään” ”kaula auki ja dead” tai ”meno v***n Turku”?
Voisimme auttaa haavoittuneita, soittaa apua, lohduttaa silminnäkijöitä, antaa kunnioitus edesmenneelle, antaa suruaika, ottaa asia vakavasti, kiittää siitä, että olemme hengissä. Annetaan uutiskanavien hoitaa kuvaus, kuvatekstit ja tiedotus, annetaan KRP:n hoitaa kuvien otto tutkimuksiin. Mikäli koet hirveää himoa kuvata juuri edesmennyttä naista oman verensä ympäröimänä keskellä katua, kuvatekstiksi voisit kirjoittaa osanottosi, et heittää keveää läppää vakavasta, kipeästä aiheesta.
Annetaan uutismedioiden huolehtia tiedotuksesta, ilmoittaa kun on ilmoitettavaa. Sillä pian alkoi perättömiä huhuja levitä somessa, joka lisäsi pelkoa ja paniikkia. Muistetaan lähdekriittisyys, medialukutaito, hengitetään, ollaan kiitollisia elämästä.

Voimia läheisille, zemppiä toipuville, jaksamista silminnäkijöille. Auttaneet, teitte upean teon. Toivotaan ja työstetään parempaa maailmaa, meidän ei tarvitse pelätä, kaikki järjestyy tavalla tai toisella. Eletään, nautitaan. Otetaan ilo irti pienistäkin asioista. Elämä on hauras, upea ja hurja. Elämä jatkuu, kaikesta selviää. 

Peace and Love

-Okuliina

 

Olla onnellinen

”Jos tahtoo asian kärjistää, niin tyhmät ovat onnellisia”

Joskus me jutellaan pohjalla olemisesta, pahasta olosta, mielenterveydestä ja masennuksesta, ongelmista ja sairauksista. Mietitään, vertaillaan, kuvaillaan, selitetään, ollaan huolissamme ja kirotaan.

Silmät avaa tuska, oma tai läheisen. Kiitollisuuteen kannustaa ja herättää vertailu. Onnellisuuteen pääsee elämältä oppimalla, työtä tekemällä, unelmoimalla ja taistelemalla.

Musta tuntuu, että kukaan jolla ei itsellään ole ollut paha olla ei voi ymmärtää kuinka paljon henkinen kipu ja pohjalla oleminen sattuu, raatelee, kiduttaa, vahvistaa, pelottaa. Ei vaikka olisi kuinka empaatiakykyinen tahansa, kuinka hyvä ymmärryskyky tai havainnollinen kuvailu fiiliksistä.

Kun taivaltaa kuopastansa ylös jälleen pinnalle, saavuttaa jälleen onnellisuuden, se onnellisuus tuntuu super mahtavalta, se on sillä hetkellä se kaikista vahvin tunne. Toisaalta samalla saattaa pelätä uudelleen romahtamista, kaiken alusta alkamista. Niin minä teen.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt tästä aiheesta kirjoittamista, nyt kuitenkin parin ihmisen inspiroimana tartuin ideaani ja lähdin toteuttamaan postausta onnellisuudesta. Otin jälleen ystäviäni ja kavereita mukaan hommaan ja sainkin ihan mahtavia ajatuksia!

Onnellisuus, ihmisten haave, tavoite, päämäärä, elämäntapa, olemisen muoto, tunne, kokemus, muisto. Jotkut pelkäävät menettämistä, kuolemaa, sotaa, jotain tunnetta, en usko kuitenkaan että maailmassa olisi yhtäkään ihmistä, joka pelkäisi onnellisuutta, pelkäisi olla onnellinen.

Onnellisuuteen liittyy monia asioita, tapahtumia, ihmisiä, tunteita, ajatuksia, elämää, sanoja.

Just nyt olen onnellinen, olen onnellinen tässä hetkessä, tässä fiiliksessä. Olen onnellinen elämästä, hetkistä, hengittämisestä, nauramisesta ja elämisestä. On ihanaa olla onnellinen!

Onnellisuus ei ole itsestään selvyys. Joillekin se on hankalampaa kuin muille, toiset ovat vähästä onnellisia, toiset tarvitsevat paljon aikaa, tavaraa, ihmisiä ja muuta saavuttaakseen onnellisuuden. Onnellisuuteen on jokaisella oma tie. Se tie on ainutlaatuinen, ikimuistoinen, kaunis upea polku tavoitteeseen.
Ajatella, että jollekin onnellisuus tulee lähes luonnostaan, hänen jokapäiväinen elämänsä on onnellista arkea. Toinen taas tekee sen eteen kovasti töitä ja haaveilee siitä ehkä joskus jonain päivänä sen saattaa saavuttaa.

Ystäväni kertoi, kuinka kiitollinen hän on että hällä on kaikki hyvin. Juteltiin, kuinka kuuluukin olla kiitollinen, pirun kiitollinen. Kuinka hyvältä tuntuu olla onnellinen, kuinka elämästä pitäisi olla kiitollinen.
Kerroin, kuinka toisen ystäväni sanat olivat tehneet mulle tosi hyvän ja itsevarman olon vähän aikaa sitten. ”Vilma, kyl mä nään, että sulla on joskus paha olo ja vähä droppi tai ei oo kaikki hyvin. En mä susta kuitenkaan huolissani oo varsinaisesti, koska luotan, että sä selviit taas ja taistelet reittis ylös huipulle”, en tiedä, mikä näissä sanoissa oli niin merkittävää, mutta jokin niissä kolahti. Joskus kun ahistaa, on huono olla, pelottaa ja sattuu, lisää ahdistusta kun jengi ympärillä hössöttää huolissaan. Ymmärrän huolen, on hirveetä, jos läheisellä on paha olla, se kipu tarttuu toisiin, leviää tulen lailla. Noissa sanoissa ehkä kolahti se, että hiffasin kuinka tää tyyppi tuntee mut ja mun fiilikset, tietää sen, että tarvitsen omaa tilaa ja rauhaa ja samalla uskoo muhun ja vahvuuteeni ihan sairaasti.

Hymyilen aina, joskus vain tavasta, toisinaan surusta ajatellen niitä ihania muistoja, hymyilen kaikissa tunteissa. Hymyilen silkasta onnesta, saavutuksista, ilosta, pelosta, melankoliasta, kauniista asioista, itkusta. Ilman hymyäni, on mulla orpo olla.

Ilo ja onnellisuus on eri asioita. Iloinen voit olla hetken, voit tulla iloiseksi pienestä asiasta, iloisuus on nopeammin ohi menevää. Onnellisuus on vaikeampaa saavuttaa, se tunne on elämässä, jonkin aikaa, toivottavasti pitkään. onnellisuudesta unelmoidaan, sitä tavoitellaan ja saavutetaan, onnellisena ollessaan voi olla surullinen, haikea tai kiukkuinen. Iloisuutta ei tavoitella, unelmoida eikä iloisena ollessaan voi oikein olla surullinen, haikea eikä kiukkuinen.

Onnelliseksi tulee elämästä, ollessaan onnellinen on ihminen kaikkein onnellisimmillaan. Mistä tietää olevansa onnellinen, miltä onnellisuus tuntuu? Onnellisuuden tavoittaa työllä sen eteen. On ihanaa olla onnellinen. Hyvistä asioista on riippuvainen onnellisuus. Onnellisuus on sitä, kun on hyvä olla, vaikka asiat ei ole täydellisesti, on tyytyväinen elämään, onnellinen siinä hetkessä, hetki kerrallaan eläessä. Jaksaakseen, kokeakseen asioita, nauraakseen ja iloitakseen on tärkeää olla onnellinen. Onko vaikeaa olla onnellinen, voiko olla onnellinen väärin? Onnellisuuden menettäminen on mahdollista samalla tavalla, kuin minkä tahansa muun asian menettäminen. Mitä onnellisuuden eteen tehdä pitää? Onnellisuudella on monta tarkoitusta, mitä onnellisuus tarkoittaa. Onnellisuus hehkuu yli ihmisestä. Ilman halua olla onnellinen on kykemätön onnellisuuteen. Kuka voi olla onnellinen?

Kun on paha olla, elää pintaa ja huippua syvemmällä, tulee onellisia hetkiä, ei kuitenkaan ole onnellinen. Muistelee onnellisia hetkiä, aikoja, hymyilee haikeasti, tuntee tuskansa hetkellisesti erilaisena, oudolla tavalla voimakkaampana. Taistelemalla, tahtomalla, elämällä, purkamalla, konttaamalla, kävelemään oppimalla pääsee takaisin elämän onneen, upeuteen ja ainutlaatuisuuteen, kauneuteen ja vahvuuteen. Onnelllisuus on sanoinkuvaamattoman hienoa, elämä on mieletön kiitollisuuden aihe. On vielä elossa, on vielä elämässä.

IMG_4206

Kavereiltani kysyin kysymyksiä, he vastasivat niistä joihinkin. Kamuseni, on aika antaa äänenne kuulua!

”Mä en usko, että onnellisuus tukee vaan uskomalla ja hankkimalla. Tietty se auttaa, asenne auttaa aina. Onnelisuus riippuu tosi usein sun elämästä ja olosuhteista, on niitä aikoja kun vaikka kuinka yrittäisi, ei vaan pysty olemaan onnellinen. Uskon, että sitä onnetonta ihmistä ympäröivät voivat auttaa paremmin kun se onneton ihminen itse. Ainakin mulla, mun onnellisuus riippuu paljon siitä, että mitä ihmisiä mun ympärillä on ja miten ne kohtelee mua. Jos ne ihmiset mun ympärillä ei hyväksy mua, kohtelee mua huonosti, eikä kunnioita mua niinkuin ihmistä, mulla on huono fiilis. Oon väsynyt, oon surullinen, oon toivoton ja vielä enemmän väsynyt. Jos mun ympärillä on ihmisiä jotka hyväksyy mut ja tukee mua, mulla on hyvä fiilis, on kevyt tunne, iloinen ja sydän pakahtuu onnesta. Joistain näkee tosi helposti että ne on onnellisia, joistain ei nää mitään. Samoin se vaihtelee et miltä onnellisuus tuntuu ja se että mikä tekee onnelliseksi. Onnellisuus on mun mielestä niin persoonallinen asia. Mutta silti onnellisuus on mun mielestä sen verran tärkeä asia, että läheisten pitää yrittää puuttua asiaan jos sitä onnellisuutta ei oo. Onnellisuus on tärkeää, ja sanoisinpa että ilman sitä ei voi elää. Tiedän et monet oikeasti menettää henkiään onnettomuuden takia. Joten jos pystyy auttamaan, se kannattaa. Onnellisuus on myös aika tarttuvaa. Ainaki itte tunnen sen että kun joku josta mä välitän on onnellinen ni mäki olen. On kiva olla onnellinen. Siks mä yritän saada ihmisiä onnelisiksi. Sitten mäki voin olla.”

Lähes kaikki, ellei jopa kaikki olleet sitä mieltä, että onnellisuuteen kuuluu positiivinen ja hyvä ajatusmaailma, ilman niitä on hankala olla onnellinen.

”Onnellisuuteen auttaa myös ’kyl mä täst selviin’ asenne”

Ihminen tulee onnelliseksi kun, tekee töitä ja päätöksiä, ei ihminen tuu onnelliseksi jos vain odottaa sen tapahtuvan. Kun ei odota mitään, voi yllättyä siitä, kuinka monet ja erilaiset asiat voivatkaan aiheuttaa onnellisuutta. Jokaiselle onnellisuuden aiheuttaa myös eri asiat. Monet asiat voivat tehdä ihmisen onnelliseksi, perhe, lemmikki, kaverit, ystävät, pingviinit, harrastus, elämänkumppani, tunne, yleensä se on jotain, mitä ihminen rakastaa mikä tekee sen onnelliseksi. Ihmiset myös purkaa onnellisuuttaan eri tavoin, yksi kavereista vastasi näin: ”Ite oon onnellisin kun tanssin ja oon inspiroitunut ja pääsen purkamaan sitä omaan tanssimiseen”. Onnelliseksi voi tulla isoista tai pienistä asioista. Tuntemattoman hymystä, kohteliaisuudesta, onnistumisista, unelmista, välittämisestä, rakastettuna olemisesta, lahjan saamisesta, haleista, auttamisesta, (poikaystävän) sanoista, mieluisasta tekemisestä.

”Mua vaan alko naurattaa se niin paljon ja oon ollu siitä lähtien tosi iloinen. Elämä on vaan yhtä iloa ja kaikest saa onnellisuutta jos ajattelee sitä. Ostin tänää kaks palapeliä koska oon tosi pitkään halunnu palapelejä, mut en oo ikinä ostanut. Oon niinku tosi onnellinen! Ja sit ostin myös pitkiä sukkia, ja täs on tää sama niinku en oo vaan ehtiny/jaksanu mut sain ostettua nyt! And life is just amazing! Onnellisuuden saa iha mist vaa, se voi olla iso tai pieni juttu, mulle se on tällä hetkellä pienet jutut ja ostin äske pizzaa ja nuudeleita. Mun vanhemmat saa mut tosi onnelliseks, ja oikeesti suoraan sanoen kaikki saa mut onnelliseks!”

Onnellinen on, kun hyväksyy. On sujut sen kanssa, mitä on. Hyvä itsetunto, kavereita, omakotitalo ja auto, voivat tehdä onnelliseksi. Onnellinen on kun hyväksyy itsensä ja ympäristönsä. Kun tajuaa kuinka hyvin asiat ovat, onnistuu jossain tai kun onnellisuus tarttuu, liitää ihmisestä ihmiseen kuin ilmapallo taivaalla pilveltä pilvelle.

Kun tekee jotain hyvältä tuntuvaa, elää elämäänsä täysillä ja iroittelee kunnolla, elää hetkessä. Silloin on ihminen onnellinen. Siitä tietää että on onnellinen, kun ajattelee jotain eikä edes huomaa itse hymyilevänsä kuin hullu.

Se on tajunnan räjäyttävää, tekee mieli tehdä jotain hullua, elämä on kuin elokuvaa. Silloin tajuaa kuinka ihanaa on elää, nauttii joka hetkestä täysillä, elää hetkessä. Onnellisuus antaa elämälle merkityksen, sen tavoitteleminen on vaivan arvoista. Kihelmöivä tunne kehossa olleessaan onnellinen toivoo, sen kestävän ikuisuuden. Tuntuu, että kaikki mitä tarvitset on just tässä ja nyt. Onni voi olla uuden ja muutoksen yhteissumma. Positiivinen tunne, on hyvä olla ja elää. Silloin on kiitollinen pikkuasioista ja jutuista, joita muuten voisi pitää itsestään selvyyksinä. Opi arvostamaan onnellisuuden tunnetta, silloin arvostaa ja rakastaa maailmaa ja ihmisiä ihan eri tavalla ja eri näkökulmasta kuin onnettomana.

Huomaamalla nykyhetkestä hyvät puolet, turha miettiä kuinka voisi olla parempi, tyhmää olla kateellinen. Kuitenkin on joku jollaon asiat paremmin, kuitenkin on joku jolla on elämässä asiat huonommin.  Seuraa unelmia, tee kivoja juttuja kivojen ihmisten kanssa, koe paljon, näe paljon.

Rakkaista ihmisistä lähelläsi, itsestäsi, hyvistä hetkistä, sujuvasta elämästä, elämän perusasioista on riippuvainen onnellisuus.

Matkalla onnellisuuteen oppii asioita, kokee juttuja, elää ihmeellisiä hetkiä, oppii maailmasta. Ettei valuisi elämä hukkaan tai sairastuisi esim. masennukseen tärkeää olisi olla onnellinen, edes ihan vähäsen onnellinen.

IMG_1434

”Kaikki mitä tavoittelemme (unelmat) ja rakastamme, tekee meidät väistämättä onnelliseksi, ja ilman näitä asioita elämä olisi tyhjää ja harmaata. Moni ihminen sanoo että se mitä he elämässään tavoittelevat on onnellisuus, ja vaikea on uskoa, että joku tätä ei tavoittelisi.”

Onnellisena olemisen hankaluus riippuu itsestään, joskus helppoa, joskus vaikeaa tulla onnelliseksi ja olla sitä. Jos on ihmisiä, jotka rakastavat sinua, mutta sulla ei ole kaikki hyvin niin et sä silloin ole onnellinen, sun tarvitsee oivaltaa mikä sut tekee onnelliseks ja tehdä niitä asioita, lisäksi on oltava sujut itsensä kanssa. Jos tulee onnelliseksi toisen satuttamisesta, kivun luomisesta toiselle on ihminen onnellinen väärin, muuten ei sitä voi väärin olla.

Onnellisuuden eteen tarvitsee muistuttaa itseään asioista, joista voi olla onnellinen, löytää asioista/elämästä valoisat puolet ja iloita niistä. Pitää olla välittämättä siitä mitä muut ajattelevat susta tai sun ulkonäöstä, karsia elämästä ihmiset, jotka välittää negatiivista energiaa ja toisaalta hankkiutua semmosten ihmisen seuraan, jotka on ihania. Lisäksi vältä kateutta ja jossittelua, jos olisi niin olisi parmpi, jos olisi näin tämä ja tämä olisi toisin, jos tapshtuisi näin olisin onnellisempi…

Epäonnellisuuden ja surun voi peittää helpommin mutta onnellisuuta on vaikeampi peittää, sen yleensä huomaa ihmisestä heti. Mielestäni onnellisuuden näkee toisesta kaverista ihan saman tien, vaikka ystävä ei olisi tätä edes ehtinyt sanoa. Kirkkaat silmät, jotka loistaa ja jos hymy on leveimmillään nii siitä kyllä heti huomaa onnellisuuden.

Jos muistaa huomata onnen myös pienissä asioissa ei siihen paljoakaan tarvita. Se voi olla vaikka iltataivaan väri, mistä tulee super onnelliseksi.

Onnellinen voi olla kuka vaan, mutta se ei tarkoita että kaikki olisvat onnellisia. Onnellisuus pitkä matka, kuka vaan, joka haluaa olla onnellinen, voi pyrkiä onnellisuuteen. Usko onneeso, tee itsellesi onni, anna mennä, elä ja unelmoi, taistele ja toteuta.

Onnellisuus, onnellinen, olla onnellinen, onnellisesti, onnellisena, onnellisille, onnellisena


-Okuliina & 18 kaveria