Pataässä sukat

Ystäväni tilasi multa sukat. Punamustat ja pataässä oli toive.

Kotona mulla oli valmiina kelpaavat langat. Koska kevät on ollut kiireinen ja stressin täyteinen, sukkien tekemisessä kesti.

Tein kyseisissä sukissa virheen, jota ikinä ennen ole tehnyt. Yks yö neuloin sukkia ja väsytti, tein kantalappua. Kantalapussa oli tarkoitus olla 24s, mutta puoliunessa olin neulonut levennyksiä niin, että lopulta kantalapussa oli yli 27s. Piti purkaa ja uusia.

Sukkien jalkapöytään kirjoin pataässän.

Lopputulos on ihan ok. Ei missään nimessä paraimmat tekemäni sukat, mutta oikein kelpo pari kuitenkin!


-Okuliina

Mainokset

Veitolasta

Maria Veitola. Nainen, joka inspiroi ja nainen, jota ihailen. Vaikka olen monista asioista eri mieltä ja ajattelen toisin kuin hän, on hän silti kiistämättä upea persoona! Taitava, tyylikäs, empaattinen, viisas, itsenäinen sitkeä, voin, utelias ja vaikka mitä.

Lomamatkalle Italiaan ostin luettavaksi Maria Veitolan juuri ilmestyneen Veitolan. Paniikki kirjan loppumisesta tuli jo ensimmäisillä sivuilla ja oli ihanaa lukea pitkästä aikaa oikeasti kiinnostavaa ja koukuttavaa kirjaa. Blogini ei ole kirjablogi, mutta tama on poikkeus.

Jos mulla olis idoli, se olisi varmaan Maria Veitola.

Kirja oli loistava! Oivalluksia, ideoita, opetuksia. Sopivasti puhe- ja yleiskieltä. Paljon, kohtia, jotka yllättivät, opettivat ja joihin saattoi samaistua. Kirja oli monipuolinen ja ihan kirjoittajansa tyylinen. Pidin siitä, että tekstivärinä oli käytetty myös itse Veitolan lempiväriä, vaaleanpunaista. Kaikista kirjoista, jotka elämäni aikana olen lukenut, uskon että tää on ollut yks merkityksekkäimmistä, osuvimmista ja koskettavimmista. Sain kirjasta itsevarmuutta, samaistuin asioihin, tuntemuksiin ja tapahtumiin, opin ja ihmettelin. Itse voisin sanoa kirjaa jopa tietynlaiseksi elämän oppaaksi. Ja no niinhän se meneekin, usein otat mallia, saat vinkkejä ja opit jotain, kun kuulet jonkun toisen elämästä. Kirja herätti paljon ajatuksia.

Kirjassa on pitkä luku äitiydestä. Siinä puhutaan esim. siitä, kuinka hän ei koskaan oikein halunnut olla äiti ja perustaa perhettä. Lopulta Maria sai kuitenkin pojan. Lopussa todettiin vielä, että yhden asian vuoksi hän haluaisi olla mies, koska miehillä ei ole ikärajaa lasten saantiin. Oon itsekin vasta teini, mutta siitä huolimatta tai just siks en ikinä ole kunnolla ymmärtänyt, et miks joku ei tahtois olla äiti. En oo ikinä suostunu leikkiä kotia ellen oo saanu olla leikissä äiti ja otan itelleni aina porukoissa äidin roolin, niin kauan ku muistan oon tahtonut isona tulla äidiksi. En ikinä ymmärtänyt tyttöjä, jotka halusivat kotileikeissä olla vaikka lemmikkejä. Onks äitiys sit niin luonne sidonnainen asia? Musta on hassua ajatella, et joku asia mikä voi olla toisen suurin pelko onkin toisen ihmisen haave. Mun mielestäni on kind of epäoikeudenmukasta et joku joka vois saada lapsia ei käytä sitä tilaisuutta ja joku joka haluis niin kovasti lapsia ei niitä saakaan.

Lisäksi puhuttiin ihastuksista, parisuhteista ja rakkaudesta. Ja työstä, urasta ja tyylistä.

Mä tykkään tyylistä, jolla Veitola kirjoittaa. Hän kirjoittaa (myös puhuu) asioista suoraan ja kaunistelematta, hän kirjoittaa havainnollisesti, mutta kuitenkin vähän yleistäen. Hän kirjoittaa määrätietoisesti ja omasta näkökulmastaan. Rakenteeltaan ja kieleltäänkin tekstejä on mukava ja helppo lukea.

Kirja on loistoteos! Nyt se lähti lukuun ystävälleni ja uskon, että luen sen itse vielä joskus uudestaan. Arvostan Maria Veitolan työtä ja wow, mikä upea ihminen hän onkaan!


-Okuliina

 

Onnellisuuden aallokoilla

Elämä hymyilee ja kaikki on hyvin! Kesä on jo ovella ja koulu häämöttää loppuaan, peruskoulu taipaleeni on lähes päätöksessä. Ja kevään koulustressistä on myös selvitty. Vaikka about koko ajan on hyvä ja iloinen fiilis, tulee toisinaan tietty toki syöksyjä kiukutteluun, hermostumiseen ja raivostumiseen sekä hetkelliseen alakuloisuuteen, mutta vastapainoksi myös ylionnellisia tuokioita, jolloin usein olokin on ihan super inspiroitunut ja muutamia teksti rivejä puhelimelleni päädyn naputtelemaan sen hetkisestä fiiliksestä. Haluan jakaa muutaman onnellisuus huuruisen tekstin tänne kanssanne. Ja toisinaan ”oon onnellinen, mut en iloinen”

-Hiukseni oli keveämmät kuin pitkiin aikoihin, askeleeni rennommat kuin ehkä ikinä, nämä kaikki tutut kadut olivat silmissäni uutta, katsoin uusin silmin koko maailmaa. Ilmakin tuoksui sateen jälkeisenä niin raikkaalta, keuhkoni täyttyivät hapella.-

-Aurinko paistaa kasvoihini niin että näytän entistäkin kauniimmalta, olo on keveä ja upean tyhjä ja helpottunut. Kesä on vihdoin tai ainakin suunnilleen, ehkä. Askeleita ottaessani lopulta koittaa askel, jolla kyyneleet kohoavat silmiini, suuni vääntyy hymyyn, onnelliseen hymyyn, kyynel vierii silmäkulmasta alas ja minä nauran ja itken, olen niin onnellinen.-

-Viikonlopun iso ajatus: Hetkessä elämisen upeus, paras tapa kuluttaa elämäänsä on olla ja elää hetkessä. Ihmiset muuttuu ja ajat muuttuu, mutta loppujen lopuksi hetketkin vaihtuvat.-

-Yöllä kävin nukkumaan velluen ja vatvoen huonoa itsetuntoa ja nyt tässä aamupalaa auringossa syödessäni mietin, et oonhan mä ihan upee yksilö kumminkin.-

Ja lopuksi vielä rakkaan ystäväni sanoja: -En oo varma unelmista, en tavoitteista, enkä varsinkaan suunnitelmista, jos sellaisia edes on. En tiiä, mitä tarviin elääkseni unelmaani, mut se tiedän, että oikeesti tällä hetkellä oon tosi onnellinen.-


-Okuliina

Projektina kirja elämään

Kummitätini sai miehensä kanssa tänä vuonna esikoislapsensa ja ristiäisiä vietettiin vajaa kuukausi sitten. Lahjaksi vauvalle tein ”elämän kirjan”. Ostin Tigeristä mustakantisen, tyhjäsivuisen kirjan, jonne tein viisi eri osiota, jokaiseen osioon tekstejä eri elämän vaiheille ja tapahtumille.

Kenties kuvat kertovat enemmän kuin sanat:

Kaikkia tekstejä en vielä ehtinyt kirjoittamaan, kirjoitan ne ajan mittaan.

Ristiäispäivän asuuni kuului KUKKAHOUSUT(!!) En ikinä olisi kuvitellutkaan omistavani kukkahousuja, joista vielä muodostui yhdet lemppari housut!


-Okuliina

Pyjamashortsit

Opettelin pitkän ajan jälkeen ompelemaan shortsit.

Otin kaavaksi H&M:n tavalliset harmaat yöpukushortsit. Mallia työhön otin postauksen lopusta löytyvästä youtube -videosta, ohjeen lukemiseen ei malttini luultavasi olisi riittänyt, eikä hahmotuskyky yltänyt.

Yllätyin, kuinka helppoa shortsit oli tehdä! Pikkasen kangasta, pätkä naurua, vyötärön ympäryksellinen kuminauhaa ja perus ompelukamat.

Tosin jälleen kerran totesin, että onhan toi satiini/mikälie Eurokankaan palalaarista löydetty  kangas raivostuttavan liukasta. Joten vaikea pitää kankaat päällekkäin, varsinkin kun kangasta oli mulla jäljellä niin nippanappa, että varmaan ainakin vartin asettelin kaavaa kankaalle, niin että se mahtuisi kunnolla. Kangas siis sama kuin toinen viime vuonna ompelemani toppi.

Lopputuloksesta tuli oikein hyvä ns. ensimmäiseksi työksi/koekappaleeksi. Eikä aikaakaan mennyt kuin alle yksi ilta. Yhdessä vaiheessa meinasin hermostua, kun en hahmottanut sitä, kuinka lahkeet ommellaan, siten vaihdoin selkeämpään videoon ja onnistuin (alla oleva video nimenomaan se selkeämpi video).

 

 


-Okuliina