Torstai 8. maaliskuuta, naistenpäivä

On ollut hyvä päivä, nukuin vahingossa liian pikään, mutta onneksi ei edes tullut aamukiirettä. Tänään olen ollut iloinen, hyväntuulinen, onnellinen. Nukkunut olen hyvin vähän. Tänään on ollut nätti ja insipiroitunut, vahva olo. Yllättävän energinen ja tehokas päivä, eikä des kouluviikon tuskaisin päivä ollut niin tuskainen. Ulkona oli koko päivän niin liukasta, että mua alkoi kiukuttaa liukkaus. Naistenpäivä snappeja sateli koko päivän ajan aamusta iltaan. Äidille ostin suklaata ja kirjoitin pikkuviesti naistenpäivän kunniaksi.  Ah, huomenna alkaa viikonloppu, mun suunnitelmat viikonlopulle on lähteä isoskoulutusleirille ja lukea ruotsia.

Päivän moka: Pestä aamulla hiukset, jättää hiukset märiksi ja unohtaa pipo kotiin kouluun lähtiessä
Päivän biisi: Ed Sheeran -Photograph
Päivän suurin saavutus: saada paljon aikaiseksi, olla itsevarma aamusta iltaan
Päivän käsitellyin aihe: Naistenpäivä


-Okuliina

Mainokset

Tekijä: okuliinacraft

Heips! Olen 15-v turkulainen tyttö. Blogiini kirjoitan käsitöistä, lifestylesta ja erinnäisistä aihepiireistä. Tykkään ulkoilla, kirjoittaa, "craftata", leipoa, somettaa ja hengailla erityisesti ystävieni kanssa. Musiikki, lankakerä ja kangaspakat käsityötarvikkeineen, nahkatakki, ripsiväri, kahvi, muoti ja läheiset ovat lemppari juttuja!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s