DIY-Projekti hyvän mielen kirja

KAIKKI JÄRJESTYY, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella

Omistettu kaikille väsyneille, vihaisille, hajoaville, ahdistuneille, surullisille, masentuneille, pelkääville, voimattomille ja melankolisille.

Heips!
Aina ei oo kivaa, aina ei oo helppoo, joskus voimat on lopussa ja ahdistaa syystä tai toisesta. Toisille pikku juttu on toiselle iso asia. Jollakin kynsi katkeaa→päivä on pilalla, koska asia on hänelle niin ylitsepääsemättömän suuri. Toiselle yksi hymy→päivä pelastuu, koska hän ei ole aikoihin hymyillyt tai saanut hymyä. Ja sitten on meitä, jotain noiden esimerkkien välistä. Anyway, ollaan erilaisia. Mulla on kaikki hyvin, mutta pahan päivän, rankan viikon, itkuisen hetken, kivun kärsimyksen, väsyneen illan tai ihan vaan perus päivän keskelle on ihana piristys hyvän  mielen kirjan selailu.

  JOTEN SIIS, lähtökohta oli se, että joku pieni, halpa, kestävä asia, jolla pystyy helposti itse piristymään. Hyvän mielen kirja voi olla millainen tahansa. Se voi olla pieni, suuri, henkilökohtainen, mukana kulkeva tai piilotettu. Sitä on kiva aina selailla silloin tällöin, jos kaipaa moodin kohotusta!

  Miksi mä halusin tehdä itelleni hyvän mielen kirjan ja mistä sain idean? Tykkään kattoa vanhoja viestejä, kuvia, kirjeitä jne. Oikeanlaisina ne piristää ja tuo hyviä muistoja mieleen. Saan usein myös piirroksia, toivotuksia, kirjeitä, viestejä jne, jotka on tosi ihania. Olis kiva, jos ne olis samassa paikassa, mikseipä siis koota ne samojen kansien väliin. Hyvän mielen kirja on leikekirja ja ikuinen projekti.

Tarvitset:
-(Kovakantisen) vihon
-sakset
-liimaa (ja teippiä)
-kuvia
-kortteja/kirjeitä/kuvia
-kyniä
-(terävän veitsen)

Tee näin:
-Etsi (ja leikkaa) kuvia, kirjeitä, piirroksia ja kaikkea kivaa
-Liimaa tai kiinnitä ne vaikka teipillä
-Jos tahdot kirjaan valokuvan, jota et kuitenkaan tahdo liimata, käytä silloin terävää veistä, tehdäksesi sivuun viillot niin, että valokuvan kulmat saa laitettua viilloista ja valokuva pysyy paikoillaan. Sama toimii myös jos haluaa kirjaan kaksi puolisen asian.
-Kirjoittele kivoja juttuja ja koristele sivuja

Hyvän mielen kirjaan voi aina lisätä asioita.

img_0220
Mun hyvän mielen kirja on Tigerista (3€) mustat kannet, tyhjät sivut.
img_0222
Tälle sivule en tahtonut liimata haluamaani kuvaa veljistäni, joten viilsin paperiin viillot kuvan kulmille.


-Okuliina

 

Advertisements

Tekijä: okuliinacraft

Heips! Olen 15-v tyttö Turusta. Blogiini kirjoitan käsitöistä ja lifestylesta. Tykkään ulkoilla, kirjoittaa, "craftata", shoppailla, leipoa, somettaa ja olla rennosti. Musiikki huoneessani soi aina ja lankakerä, nahkatakki, ripsiväri, kahvi ja läheiset ovat lemppari juttuja!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s