1-v WOOPWOOP

Lankatyöt on erityistä herkkua, kangastyöt on kivoja ja puutyöt menee nekin. Käsitöitä teen rakkaudella oman mieleni mukaan. Pakolla tulee pahaa, luovuudella ja hulluilla ideoilla tulee kässää.

Noilla sanoilla aloitin ensimmäisen blogipostaukseni vuosi sitten. Vuosi, VUOSI! Aika kuluu äkkiä!

Nyt puhutaan mun näkökulmasta kuluneesta vuodesta tän blogin suhteen.
Upea vuosi kieltämättä. Vuosi sitten, kun aloitin kirjoittamisen, olin epävarma ja kysyin tosi usein että miltä tää ja tää kuulostaa ja joku luki postauksen aina ennen julkaisua. Pelkäsin myös kirjoitusvirheitä ja kirjoittaminen tuntui muutenkin vähän kankealta. Kuitenkin vuoden aikana kirjoittamisesta on tullut iso osa elämääni, kirjoitan tänne julkisesti, mutta myös kirjoitan paljon itselleni tai yksilöille. En ole enää niin epävarma kirjoittamisen suhteen. En kysy useinkaan toisten mielipiteitä tai luetuta postausta kellekään ennen julkaisua, toki välillä mutta harvoin. Mua ei myöskään enää huolestuta niin paljoa kirjoitusvirheet, vaikka eihän ne mihinkän oo kadonnut! Vakkarilukijat varmasti tietää ja huomaa, että yhdyssanat on musta ihan tyhmiä! Ja toisinaan tietty menee kovaa vauhtia kirjoittaessa sekaisin kirjaimetkin.

Mitä olen oppinut?
-Tekemään ja ylläpitämään ”omaa sivustoa”
-Kirjoittamaan käsitöistä ja muustakin
-Selkeyttämään yksityisyyden rajoja
-Nauttimaan kirjoittamisesta
-Blogin toiminnasta
-Vaikka mitä!

Vaikka ekassa postauksessa kirjoitin: ”Tähän blogiin tulen kirjoittamaan kässäilystä. Käsityöideoita, toteutuksia, projekteja, ohjeita, vinkkejä, kuvia (lisää instagramissa), työvaiheita ja fiiliksiä.” vuoden sisässä otin mukaan myös lifestyle-kategorian tuomaan väriä sisältöön.

Myös mun kässäelämä on muuttunut kohtalaisen paljonkin. ”Eniten teen virkkaus- ja neulontatöitä, kangastöitä touhuilen välillä ja diy/askartelu juttuja toteutan paljon.” näin kirjoitin ensimmäisessä postauksessa. No siis tällä hetkellä ompelen paljon ja ompelukoneesta on tullut tosi paljon rakkaampi vuoden aikana. Virkkaan ja askartelen paljon vähemmän, kuin vuosi sitten.

Vuoden aikana olen myös valmistunut kässäkoulusta! Joten vielä vuosi sitten kun sain kässäopetusta 5,5h/vko (koulu kässä + kässäkoulu) on nyt tippunut 0h/vko.

”Simppelit asiat on helppoja ja kivoja. Persoonallisuutta käsitöihin lisään pienillä värikkäillä yksityiskohdilla. Välillä on tärkeää räväyttää kunnolla! Ja joskus mokata huolella, sitäkin tapahtuu.” Tästä asiasta olen edelleen samaa mieltä! Kuten myös tähän samaistun edelleen ”Motivaatiota ja ideoita saan kuvista ja ympäriltäni. Ohjeista en paljoakaan välitä, vaan teen siten mikä hyvältä näyttää. Kässä juttuja teen aktiivisesti viikoittain ja jopa päivittäin”. Tosin nykyään jopa siihen asti teen päivittäin käsitöitä, että sen jälkeen on laitettava itteni pakkolomalle pariksi päiväksi, koska sormet ovat niin rasittuneet esim 10h neulonnasta muutaman päivän sisällä.

Vuosi on ollut ihana, blogista on tullut yllättävän iso osa arkeani! Okuliinacraftia on vuoden aikana katsottu ympäri maailmaa.

Vuodessa 52 viikkoa, 365 päivää, 86 artikkelia, joista 16 articles in English.

Nykyään ”craftaan” oppitunneilla, syödessä, jumpatessa, leffaa katsoessa, chillaillessa, höpötellessä ja tottakai ihan vaan craftatessa! Haaveilen ompelijan urasta. Saan kohtalaisen usein tilaustöitä läheisiltä. Ja tyhjennän pääni craftaamiseen (ja juoksemiseen). Enkä todellakaan aio jättää blogia! Päin vastoin, kirjoittaisin jopa jokapäivä jos oisi aikaa riittävästi. Käsitöistä on tullut paljon tärkeämpi ja isompi osa elämääni! En myöskään luonnostele ja suunnittele postauksiani enää samalla tavalla tarkasti kuin vuosi sitten.

Pari kuvaa vuodesta, kässäilyistä ja muusta.

Lopetetaan tää 1-v postaus samoihin sanoihin kuin vuosi sitten alkupostaus: ”Lukijoille annan vapaat kädet tehdä jakamistani töistä omia luomuksia, kysyä apua, kommentoida mitä vaan ja ehdotella seuraavia töitä.
Mukavia luku- ja kässähetkiä! Toivottavasti nautit ja inspiroidut!”


-Okuliina

Ja menkääs toki seuraa instassa ja seuraa mun blogii! Ne löydät etusivun oikeasta reunavalikosta! PUS JA KIITOS!

 

Towel Pockets

Hi!
Last week I had one day when I crafted almost all day. I sewed five hours. Got my dressing gown ready and other stuff. Anyway I sewed towel pockets from old leftover towel cloths that were leftovers from towel turbans. It was easy and quick! The idea is from The Netherlands, from my exchange student’s family I visited last autumn. They had many of these and they used to wash their faces with them I guess, or at least I used them for that and I think it was a brilliant idea, so now when I had time, motivation and some extra towel cloth I thought why not to do a bunch of them! I have now one of these in my room, for make-up remover and one in the shower. In shower it also scrubs your face nicely, so don’t scrub too hard your face with it.

So just cut a rectangular shape of towel and fold it half, then sew three sides, so that one side is open, and you can put your hand in it. I used zigzag for sewing these.

I made 16 of these, just from the leftovers. I took 30-45 minutes.

img_0252

img_0253

img_0263

IMG_0308.JPG


-Okuliina

Lemppari meikit!

Heips!
Meikit lätkitään naamaan usein! Siispä tänään avaan teille vähän meikkipussiani, essittelyssä siis lemppari meikit! Eli jälleen lifestyleen liittyvää massa postausta.

(Postauksessa vain lempparit, ei kaikkia meikkejä siis!)

Aluksi kuitenkin voitaisiin tehdä selväksi mun suhde meikkiin.
-Meikkaan koska tykkään meikata, meikkaan koska tykkään pitää meikkiä. EN meikkaa ketään muuta kuin itseäni varten.
-Ehdoton suosikki on ripsiväri!
-En tykkää pakkeloida naamaani meikkivoiteilla barbieksi.
-Silmämeikki on arkenakin vahvahko.
-Juhla- ja arkimeikki ei eroa paljoa toisistaan, juhlassa ehkä vähän enemmän kimalletta ja vaaleampaa luommiväriä tms.
-Kulmiin laitan väriä jotta kulmakarvat mätzäilisivät (värjättyihin) hiuksiini, en tykkää eri värisistä kulmista ja hiuksista.
-En todellakaan ole ”meikki sijoittaja” tai pro meikkaaja!

(Valitan, meikit on kuluneita ja kolhiintuneita. Voivoi)

Lumenen CC meikkipuuteri. Pysyy ihanan hyvin paikoillaan, eikä näytä kasvoissa jauhoiselta. Paras koskaan käyttämäni puuteri! (n.12-14€)

img_0282
Dermosilin silmämeikin korjauskynä, hinnasta ei tietoa. Ostopaikka kai apteekki, en tiedä.

Totaalisen hajonnut, räjähtänyt ja maailmaa nähnyt Lumenen Bluberry luomiväripaletti. Jäljellä olevaa tummanruskeaa käytän kulmissa.

Bys:in eye and cheek palette. Tästä käytän lähinnä vain poskipunaa, silloin tällöin myös luomivärejä. Tallinasta, meikki alesta muistaakseni 2.50€ tai 3,50€.

img_0283
Lumenen Arctic blueberry nestemäinen eyeliner, sävy 1-Rich Black. (N.9,90€)

L’Orealin False Lash Superstar ripsiväri. Ei kestää kosteutta tai märkää ollenkaan, vaan leviää heti! Mustaa kakkosvaihetta en siis edes koskaan sen vuoksi käytä. Valkoinen pohjustus ykkösvaihe antaa ihanan pitkän ja tuuhean ripsiväri pohjan! (17,80€ ei hinnan arvoinen, en osta uudestaan)

L’Orealin Voluminous ripsiväri, ei vedenkestävä, silti erittäin jees hinta-laatusuhde! (9,90€)

Maybellinen The 24Karat Nudes luomiväripaletti. Siitäkin jo yksi väri elämän seikkailuissa pudonnut matkan varrella.

Maybellinen The Rock Nudes luomiväripaletti. Lemppari luomiväripaletti!

Tälläsiä!

-Okuliina

VilmasukatVillasukat

Heips!
Vihdoin valmistui villasukat, jotka tein joululahjakortista tilaustyönä.

Tiedot:
-Lanka Vilma/väri vaalean harmaa
-Koko 36-37
-SIlmukkamäärä 48 (12/puikko)
-Lyhyt varsi
-Varsi joustinneuletta (2o, 2n)
-Kantalappu 21krs
-Silmukoita poimittu kantapohjasta 14
-Teräosa sileää neuletta  img_7459img_0207img_0239

Seuraavaksi työn alle lapaset!


-Okuliina

Blogi, käsityöt, ohjeet ja minä

Heips!
Olen ehkä aiemminkin jo kirjoittanut siitä, että käsityöohjeet eivät ole mun juttuni.
Olen kuitenkin jonkin verran kirjoitanut omien käsitöideni ohjeita tännekin. Otan vaiheista kuvia jne. ja kirjoitan ohjeet tänne. Tulen jatkossakin laittamaan kuvia vaiheista, suunnitelmista jne., mutta ”tarkat ohjeet” saavat jäädä. On niitä ollut ihan ok kirjoittaa, mutta se stressaa mua ylimääräisesti, hermostuttaa ja turhauttaa. Päätin siis jättää ne pois. Toki tulee kuvia vaiheista ja tietoja mitoista jne. Mä en tykkää kässäohjeista, en niiden tekemisestä, saatika sittten lukemisesta ja noudattamisesta, joten se jääköön. Syy kuinka tähän päädyin on yksinkertainen, menetän aina useasti hermot niitä tehdessäni; kuvatessa, kirjatessa muistiin ja kirjoittaessa blogiin, turhaudun ja stressaan niinkin pienestä asiasta, se vie työtä tehdessä paljon enemmän aikaa ja en kestä sitä, että suutun itselleni kässä hommia tehdessä kun olen jo monesti hermostunut yhtä työtä tehdessäni. Joten ohjeet jääköön muiden harteille, minä en niitä enää kirjoittele. 🙂


-Okuliina

4 Vilmaa ja Ella maksaa elämäni

Heips!
Yks kusipää sanoi mulle kerran ”No mut hei, onneks sul on sentään Ella. Ella auttaa sua, kyl sä selviit”. Totta.

(Ella on siis tärkein ja rakkain ystävistäni)

Sain joululahjaksi Ellalta kässätarvike lahjakortin. Kiitos! Lankamaailmassa oli taas tarjouksessa 4Vilma lankaa 10€. Ella osti mulle siis 4 Vilmaa, vei mut syömään ja saapui meille yöksi. Myös tätä varten on frendit! He ostaa kaiken näköistä kivaa ja tekee kaiken näköistä kivaa sulle.

Langoista aion tehdä itselleni villasukat, lapaset ja jotain muuta. Yhtä langoista käytin myös yhden villasukan kärkiosaan, edellisen kerän loputtua kesken.

img_0210

img_0211

Sävyt vasemmalta oikealle 911-902-912-907

kuva-otettu-22-12-2016-klo-15-17-4

Kiitos Ella!

-Okuliina

DIY-Projekti hyvän mielen kirja

KAIKKI JÄRJESTYY, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella

Omistettu kaikille väsyneille, vihaisille, hajoaville, ahdistuneille, surullisille, masentuneille, pelkääville, voimattomille ja melankolisille.

Heips!
Aina ei oo kivaa, aina ei oo helppoo, joskus voimat on lopussa ja ahdistaa syystä tai toisesta. Toisille pikku juttu on toiselle iso asia. Jollakin kynsi katkeaa→päivä on pilalla, koska asia on hänelle niin ylitsepääsemättömän suuri. Toiselle yksi hymy→päivä pelastuu, koska hän ei ole aikoihin hymyillyt tai saanut hymyä. Ja sitten on meitä, jotain noiden esimerkkien välistä. Anyway, ollaan erilaisia. Mulla on kaikki hyvin, mutta pahan päivän, rankan viikon, itkuisen hetken, kivun kärsimyksen, väsyneen illan tai ihan vaan perus päivän keskelle on ihana piristys hyvän  mielen kirjan selailu.

  JOTEN SIIS, lähtökohta oli se, että joku pieni, halpa, kestävä asia, jolla pystyy helposti itse piristymään. Hyvän mielen kirja voi olla millainen tahansa. Se voi olla pieni, suuri, henkilökohtainen, mukana kulkeva tai piilotettu. Sitä on kiva aina selailla silloin tällöin, jos kaipaa moodin kohotusta!

  Miksi mä halusin tehdä itelleni hyvän mielen kirjan ja mistä sain idean? Tykkään kattoa vanhoja viestejä, kuvia, kirjeitä jne. Oikeanlaisina ne piristää ja tuo hyviä muistoja mieleen. Saan usein myös piirroksia, toivotuksia, kirjeitä, viestejä jne, jotka on tosi ihania. Olis kiva, jos ne olis samassa paikassa, mikseipä siis koota ne samojen kansien väliin. Hyvän mielen kirja on leikekirja ja ikuinen projekti.

Tarvitset:
-(Kovakantisen) vihon
-sakset
-liimaa (ja teippiä)
-kuvia
-kortteja/kirjeitä/kuvia
-kyniä
-(terävän veitsen)

Tee näin:
-Etsi (ja leikkaa) kuvia, kirjeitä, piirroksia ja kaikkea kivaa
-Liimaa tai kiinnitä ne vaikka teipillä
-Jos tahdot kirjaan valokuvan, jota et kuitenkaan tahdo liimata, käytä silloin terävää veistä, tehdäksesi sivuun viillot niin, että valokuvan kulmat saa laitettua viilloista ja valokuva pysyy paikoillaan. Sama toimii myös jos haluaa kirjaan kaksi puolisen asian.
-Kirjoittele kivoja juttuja ja koristele sivuja

Hyvän mielen kirjaan voi aina lisätä asioita.

img_0220
Mun hyvän mielen kirja on Tigerista (3€) mustat kannet, tyhjät sivut.
img_0222
Tälle sivule en tahtonut liimata haluamaani kuvaa veljistäni, joten viilsin paperiin viillot kuvan kulmille.


-Okuliina