Hopeanhohtoista

Heips!
Kiitos teille, jotka zemppasitte mua ja kommentoitte edelliseen postaukseen, vaikka sen kielsinkin. Postausta en tehnyt ärsyttääkseni ketään, enkä kaivellakseni menneitä, vaan sen takia, että nykyään on helppo sanoa ja valehdella päälle. Ihmisiä haukutaan enemmän kuin kehutaan. Mutta nyt hotain ihan muuta! Farkkuja!

Lauantaina mulle tuli idea! Sunnuntaina ja maanantaina toteutin ideani. Lauantaina en sitä ehtinyt toteuttamaan, lähdin ulos kavereille joten sunnuntaina toteutin ideani, mutta se jäi kesken muun ohjelman tultua tielle, ei se haittaa. Aina ennen olen tykännyt tummista pillifarkuista, mieluiten mustat. Kesällä tykästyin ripped jeanseihin ja aloin käyttämään kunnolla myös talvella ostettuja punaisia farkkuja, nyt teen jotain, jota ikinä ennen en omille farkuilleni olisi tehnyt. Otin käteen siveltimen, teippiä, hopeaa kangasmaalia ja farkut, joita en ole oikeestaan käyttänyt kuin kerran, en tiedä miksi.

Tein suunnitelman. Alunperin ajattelin, että olisin käynyt ostamassa mustat farkut ja tuunannut ne. Tajusin kuitenkin, että  mullahan on kaapissa ne tummansiniset melkein käyttämättömät farkut, niistä voi hyvin tuunata hopeanhohtoiset. Otin koepalan toisesta kankaasta ja kokeilin. Hyvää jälkeä! Silitin farkut ja aloitin taskun maalaamisesta. Sitten odotin, että se kuivui jonka jälkeen maalasin etupuolelta (Huom! kuivumista voi nopeuttaa hiustenkuivaimella). Silitin värin kiinni ja farkut olivat valmiit!

Tarvikkeet: farkut, sivellin, kangasmaalia, teippiä, silitysrauta
Vaikeusaste 1-5: 2
Hinta-arvio: 30€-50€ (mun summa 24.95€+5.90€)
Tee näin: Katso alla oleva kuvasarja

img_7020
1. Hanki tuunattavat farkut
img_7019
Silitä farkut jos ne ovat ryppyiset
img_7021
Tee teippaukset, jotta maalin rajaukset ovat hyvät (itse käytin kontkatimuovia)
img_7022
Maalaa
img_7023
Poista teipit

 

img_7031
Maalasin etupuolen pienen taskun, joten teipasin sen reunat
img_7033
Nopeuta kuivumista hiustenkuivaimella

 

img_7032
Halusin maalin sivureiteen, enkä etu reiteen, joten käännä sivusauma eteen

 

img_7037
Maalaa etupuolelta
img_7034
Lopuksi painoin sisäpuolelle leimasimella ja silitin värin kiiinni.

Joku päivä instagramiin tulee kuva farkuista mun päällä.
-Okuliina

 

 

 

Mainokset

Tekijä: okuliinacraft

Heips! Olen 15-v tyttö Turusta. Blogiini kirjoitan käsitöistä ja lifestylesta. Tykkään ulkoilla, kirjoittaa, "craftata", shoppailla, leipoa, somettaa ja olla rennosti. Musiikki huoneessani soi aina ja lankakerä, nahkatakki, ripsiväri, kahvi ja läheiset ovat lemppari juttuja!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s